Savonlinnan kuolonkolarista on nostettu syytteet turma-auton kuljettajalle
Poliisin mukaan epäilty kuljettaja ei esitutkinnassa kyennyt selvittämään tapahtumien kulkua.
Syyttäjä on nostanut rikossyytteet turma-auton epäiltyä kuljettajaa vastaan onnettomuudessa, jossa kolme ihmistä kuoli Savonlinnassa Etelä-Savossa viime vuoden heinäkuussa.
Parikymppistä miestä syytetään kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Asia käsitellään Etelä-Savon käräjäoikeudessa, ja kun käsittely aikanaan oikeudessa alkaa, tulee myös syytteiden sisältö julkiseksi.
Auto osui opastinpylvääseen
Kolme nuorta aikuista kuoli Rantasalmentien rinnakkaisväylällä tapahtuneessa onnettomuudessa 30. heinäkuuta 2022. Poliisi epäilee miehen ajaneen tiellä huomattavaa ylinopeutta niin, että hän menetti auton hallinnan, kun auto osui keskikorokkeeseen Brahenkadun risteyksessä.
Auto päätyi poliisin mukaan sivuluisuun, osui opastinpylvääseen ja katkesi lopulta kahtia. Kaikki autossa olleet matkustajat kuolivat onnettomuudessa, ja kuljettajaksi epäilty mies loukkaantui vakavasti.
Poliisi kertoi heinäkuussa, ettei mies kyennyt esitutkinnassa selvittämään sitä, mitä on tapahtunut.
Lue myös:
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää