Sairastatko kevätflunssaa vai siitepölyallergiaa? Keuhkolääkärin simppelillä kikalla selvität
Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkko kertoo, että kevään siitepölykausi on alkanut jo maan etelä-, keski- ja länsiosissa. Mutta miten erottaa, ovatko nenä-, kurkku- ja silmäoireet allergiaa vai kenties kevätflunssaa? Keuhkolääkärin mukaan siihen on yksi lähes takuuvarma kikka.
Turun yliopiston siitepölytiedotus Norkkon mukaan kevään siitepölykausi on alkanut jo Suomen etelä-, keski- ja länsiosissa, minkä moni on saattanut huomata jo omassa olossaankin.
Allergia oireilee muun muassa silmien kutinana, kirvelynä ja vuotamisena. Tyypillistä on, että siitepölyt aiheuttavat aivastelua ja nenän vuotamista.
Lue myös: Silmien kutinaa, aivastelua ja nenän vuotamista? Kyse ei välttämättä olekaan kevätflunssasta!
Myös hengitystieoireet ja iho-oireet ovat yleisiä, kertoo keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Jere Reijula Mehiläisestä.
Todella voimakkaat allergiaoireet voi joskus olla vaikea erottaa flunssan oireista, mutta yksi suhteellisen varma keino varmistua siitä, ettei kyseessä ole tarttuva kevättauti, löytyy.
– Flunssa- ja allergiaoireet muistuttavat alussa kovin paljon toisiaan: nenä ja silmät alkavat oireilla, yskittää ja limaa muodostuu, niin moni luulee aluksi sairastuneensa bakteeri- tai virustautiin.
– Mutta asian voi aika hyvin testata ottamalla antihistamiinitabletin, joita saa apteekista käsikauppatavarana ostettua. Jos antihistamiini hävittää oireet nopeasti, niin silloin oireet todennäköisesti liittyvät johonkin allergeeniin.
Tarkkaile liman väriä ja kehon lämpöä
– Yleensä kipeän olon kyllä tunnistaa. Allergioihin liittyy harvoin lämpöä, kun taas kuume ja heikotus kertoo yleensä virus- tai bakteeri-infektiosta, sanoo Reijula.
Nenää niistäessä voi jotain päätelmiä tehdä siitä, onko oireiden taustalla jokin flunssa vai siitepölyt.
– Jos erittyvä lima on sitkeää ja väriltään vihreää tai keltaista, on harvoin allergiasta kyse.
– Allergian aikana lima on juoksevaa ja kirkasta, mutta aina siitä väristä ei voi täysin päätellä, onko kyseessä flunssa vai allergia. Huonosti hoidettu allergia voi altistaa infektioille, jolloin oireet johtuvat molemmista.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää