Poliisilta uutta tietoa Vornasen ampumistapauksesta: Osoitti aseella ja ampui laukauksen
Esitutkinnan mukaan 54-vuotias mies oli ottanut esiin mukana olleen aseen ravintola Ihkun edustalla ja ampunut maahan yhden laukauksen. Tiedot täsmäävät pidätettynä olevaan perussuomalaisten kansaedustaja Timo Vornaseen.
Helsingin poliisin rikostutkintayksikkö kertoo tutkineensa Helsingin keskustassa torstain ja perjantain välisen yönä tapahtunutta ampumisvälikohtausta.
Perusuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on ollut pidätettynä tapauksen takia, mutta poliisi ei tiedotteessaan vahvista tutkinnan kohteen henkilöllisyyttä.
Lue myös: Poliisi, kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston jäsen – tämä Timo Vornasen tapauksesta tiedetään
Laukaisi aseen ravintolan edustalla
Poliisi kertoo, että esitutkinnan mukaan tapahtumat olivat saaneet alkunsa soitteessa Antikatu 1 sijaitsevassa ravitola Ihkussa, jossa 54-vuotiaalle miehelle ja työpaikkaseurueen jäsenelle oli tullut suusanallista riitaa.
– Semmoista nahistelua ollut, luonnehtii tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio STT:lle.
Hän tarkentaa, että työpaikkaseurue ei ollut epäillyn työtovereita.
Larkio sanoi Helsingin Sanomille, että riidan syy ei ole täysin selvillä mutta alkoholilla oli osuutta asiaan.
Arviolta vajaan puolen tunnin kuluttua eli kello neljältä aamuyöllä työpaikkaseurue ja 54-vuotias mies olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella.
Kuulustelukertomukset ravintolan ulkopuolisista tapahtumista ovat ristiriitaisia. Tapahtumasta on valvontakameratallenne, poliisista kerrotaan.
– Todennäköisesti ravintolassa tapahtuneeseen riitatilanteeseen oli liittynyt hyvin pieni töniminen, mutta asia oli sovittu ravintolassa. Ravintolan ulkopuolella 54-vuotias mies oli yllättäen ottanut esiin hänellä mukana olleen luvallisen pienikaliiberisen aseen.
– Aseenkäyttötilanteen aikana piippu oli osoittanut kohti paikalla olleita henkilöitä. Tämän jälkeen mies oli ampunut maahan yhden laukauksen, jonka jälkeen paikalla olleet henkilöt poistuivat, tiedotteessa sanotaan.
Vornanen yhä pidätettynä
Poliisi ei paljasta miehen henkilöllisyyttä, mutta kaikki tiedot täsmäävät kansanedustaja Vornaseen. Tutkinnanjohtaja Larkio kertoi lauantaina puolenpäivän jälkeen STT:lle, että epäiltyä on jo kuulusteltu. Hän ei kertonut mitään kuulustelujen sisällöstä.
– Epäiltynä oleva 54-vuotias mies, jonka henkilöllisyyttä poliisi ei voi esitutkintalain perusteella vahvistaa, on tällä hetkellä pidätettynä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Larkio vahvisti STT:lle, että ampumistapauksessa ei ole muita epäiltyjä eikä ketään muuta ole pidätettynä.
– Esitutkinta on eilen aloitettu. Tässä vaiheessa täytyy sanoa vain, että rikosnimikkeet tarkentuvat, Larkio sanoi.
Kansanedustaja Vornanen on ollut tapauksen jälkeen pidätettynä.
– Henkilö tullaan vapauttamaan, kun tarvittavat esitutkintatoimenpiteet on saatu suoritettua.
Mediassa on uutisoitu laajasti perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornasen osallisuudesta ampumavälikohtaukseen.
Myös puolueen toinen kansanedustaja Sanna Antikainen on kertonut viestipalvelu X:ssä olleensa paikalla ja nähneensä osan tapahtumista sivullisena.
MTV:n tietojen mukaan poliisi otti Vornasen kiinni torstain ja perjantain välisenä yönä neljän aikaan ja hänet on pidätetty.
Poliisi kertoo tiedottavansa tiedottaa asiasta lisää tutkinnan edetessä.
Juttua päivitetty tarkentavilla tiedoilla 27.4.2024 kello 12.22.
Juttua päivitetty 27.4.2024 kello 12.55: Lisätty tutkinnanjohtajan kommentti STT:lle.
Juttua päivitetty 27.4.2024 kello 14.24. Lisätty tarkentavia tietoja ja tutkinnanjohtajan kommentteja STT:lle.
Uusimmat
-
08:40
USA:n edustajainhuoneen puhemies yritettiin syrjäyttää – Trump puuttui peliin
-
08:33
"Täydellinen katastrofi" – Mestarien liigan kohutilanteesta rajua jälkipyykkiä, tuomarin anteeksipyyntö torpattiin
-
08:14
Keuliva mopoilija pakeni poliisia – vauhtia jopa 90 km/h
-
08:09
Buuauksia ja kielletty lippu: Israel sai jo tuta, mitä illan semifinaalissa on luvassa – tiukat turvatoimet pettivät Malmössä
-
08:05
Euroviisujuontaja Petra Mede villitsi yleisön – kuka hän oikein on?
-
08:00
Suora lähetys kello 9.45: Millainen kalusto nähdään siipirikkoisen Venäjän voitonpäivän paraatissa?
-
07:57
Biden: Trump ei tule hyväksymään presidentinvaalien tulosta
-
07:45
Kun Ilkka meni mökilleen, häntä odotti hämmästyttävä näky: "Elintila oli pienentynyt huomattavasti"
-
07:27
Kalle Rovanperästä huimapäinen asiantuntijalinjaus – toinen suomalaiskuski mukaan hurjaan soppaan: "Vauhtimittari kohdallaan"
-
07:23
Aleksander Barkov mätti jättitehot!
-
07:07
Oletko aina pyöräillyt väärin? Yksi oivallus voi mullistaa kaiken
-
07:03
Ylen kysely: SDP:n kannatus ampaisi lähes historialliseen tulokseen – perussuomalaisten suosio suli
-
07:01
Ellen Jokikunnaksen Jari-puoliso tekee kiinnostavan havainnon Italian-kodin katonrakentajasta: "Jostain syystä Ellen on löytänyt…"
-
06:49
Mikael Granlundin jymytemppu aiheutti hulabaloon – "Aikamoista"
-
06:41
Kim Jong-un lähetti viestin Putinille
-
06:33
Lepakoista löytyi poikkeuksellinen evoluution ilmiö – muistuttaa Darwinin historiallisesta havainnosta
-
06:29
Naisen keuhkosyöpä oireili harvinaisella tavalla
-
06:23
Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
-
06:17
Bidenilta ukaasi Israelille
-
06:05
Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
-
Lataa lisää