Paljastus Toyotan suunnitelmista: Juha Kankkuselle kunniatehtävä Japanissa – myös Tommi Mäkinen yllätysroolissa
Rallin nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen saa kunniatehtävän vajaan kahden viikon kuluttua ajettavassa Japanin MM-rallissa.
Kuten MTV Urheilu uutisoi aiemmin, Jyväskylässä majaansa pitävä Toyotan WRC-talli on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt GR Yariksesta Rally2-luokituksen ralliauton. Toyota ei ole aiemmin rakentanut autoa MM-sarjan kakkosluokkaan.
Tiedossa oli, että Toyotan suunnitelmissa on julkistaa Rally2-projektinsa Japanin MM-rallin yhteydessä. Nyt on paljastunut, että Kankkusella on merkittävä rooli julkistuksessa.
Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda kertoo japanilaisen Car Watch -sivuston uutisessa, että Kankkunen ajaa GR Yaris Rally2 -autolla Japanin MM-rallin yhteydessä Okazaki Cityn yleisöerikoiskokeella, joka on ohjelmassa lauantain kilpailureitin päätteeksi.
– Se on melko vaikea pätkä, jolla on sekä soraa että asvalttia. Siellä on mahdollisuus nähdä legendaarinen kuljettaja ajamassa, Toyoda kertoo.
Samalla erikoiskokeella nähdään tositoimissa myös toinen suomalainen rallilegenda, Toyotan entinen tallipäällikkö Tommi Mäkinen. Nelinkertainen maailmanmestari ajaa yleisöpätkällä Toyotan kehittämällä vetyralliautolla.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Toyota esitteli kyseisen vetykilpurin jo elokuussa Belgian MM-rallissa. Kankkunen ja Toyoda ajoivat autolla näytösluonteisesti Ypres-rallin asvalttipätkillä.
Toyotan Rally2-autoa ei ole sen sijaan nähty aiemmin julkisessa tilaisuudessa. Projekti on haluttu pitää sen verran salassa, että auton ensimmäiset testit ajettiin alueella, joka pystyttiin sulkemaan hyvin ulkopuoliselta yleisöltä.
Japanin MM-rallin yhteydessä Toyota pääsee juhlimaan loistavaa kauttaan rallin MM-sarjassa. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen varmistivat maailmanmestaruutensa jo lokakuun alussa ajetussa Uuden-Seelannin MM-rallissa. Toyotan merkkimestaruus sai sinettinsä reilu viikko sitten Katalonian osakilpailussa.
Japanin MM-ralli ajetaan 10.-13. marraskuuta. Kilpailun keskuspaikkana toimii Toyotan kaupunki, joka on saanut nimensä autonvalmistajan mukaan. Toyotan odotetaan julkistavan kilpailun yhteydessä myös ensi kauden kuljettajansa.
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää