Pääsiäisen paluuliikenne jatkunut rauhallisissa merkeissä – huomiseksi ajokelivaroituksia
Pääsiäisen paluuliikenne on vilkastunut tänään hieman eilisestä, mutta liikenne on ollut silti hyvin rauhallista, Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrotaan.
Tieliikennekeskuksen mukaan pääsiäissunnuntain liikenne ei ole juuri eronnut tavallisesta sunnuntaista.
Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan huomiselle aikavälille puolestapäivästä iltakahdeksaan. Ruuhkia ei tuolloinkaan odoteta, sillä menoliikennettäkään ei ollut niin paljon kuin alun perin ennakoitiin.
Tälle päivälle ei ole annettu ajokelivaroituksia Suomeen.
Lue myös: Kevään lämpöennätys jäi tänään haaveeksi – huomenna Suomi jakautuu säässä voimakkaasti kahtia
Huomenna on syytä ajaa varoen Lapin keski- ja eteläosassa, Koillismaalla sekä Kainuussa, ilmenee Ilmatieteen laitoksen varoituskartalta. Tuon alueen itäosassa ajokeli voi olla lumi- ja räntäsateiden takia jopa erittäin huono.
Vilkkaimmat tieosuudet ovat pääsiäisen paluuliikenteessä jälleen Heinolassa sekä Nelos- että Viitostiellä. Tänä pääsiäisenä ruuhkia ei kuitenkaan odoteta edes huipputunteina, sillä menoliikennekin jäi ennakoitua vähäisemmäksi.
Lue myös: Tunnistatko nämä varmat kevään merkit? Katso MTV Uutisten lukijoiden kuvat pääsiäisen vietosta
Uusimmat
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää