Maan suojelupoliisi PST kertoi lauantain tiedotustilaisuudessaan, että epäillyllä on ollut mielenterveyteen liittyviä haasteita.
Oslon joukkoampumisesta epäillyn miehen asianajaja John Christian Elden sanoo olettavansa, että hänen asiakkaansa joutuu oikeuden määräämään mielentilatutkimukseen.
Epäilty on toistaiseksi kieltäytynyt osallistumasta kuulusteluihin.
Homobaarin lähellä Oslon keskustassa perjantaina ja lauantain välisenä yönä tapahtuneessa ampumisessa kuoli kaksi ihmistä ja 21 haavoittui.
Norjan suojelupoliisille tuttua 42-vuotiasta miestä epäillään murhasta, murhan yrityksestä ja terroriteoista. Maan suojelupoliisi PST kertoi lauantain tiedotustilaisuudessaan, että epäillyllä on ollut mielenterveyteen liittyviä haasteita.
Pride-kulkue peruttiin, osa marssi silti
Ampuminen tapahtui baarikadulla lähellä suosittua London Pub -homobaaria. Tapahtuneen jälkeen Norjassa nostettiin terrorismin uhkatasoa.
Oslossa on tällä viikolla vietetty pride-viikkoa, mutta Oslon Pride ilmoitti varhain aamulla, että lauantaille suunniteltu pride-paraati on peruttu. Järjestäjät kertoivat tehneensä päätöksen saatuaan "selkeät" ohjeet poliisilta.
Oslon pormestari Raymond Johansen sanoi myöhemmin, että pandemian vuoksi ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen järjestettäväksi aiottu pride-kulkue järjestetään myöhemmin.
Vaikka virallinen pride-kulkue peruttiin, kokoontuivat tuhannet ihmiset spontaanisti marssiakseen Norjan pääkaupungin halki poliisin ohjeistuksesta huolimatta.
– Me olemme täällä, olemme queer, emmekä katoa mihinkään, marssijat huusivat.
– Mielestäni on fantastista, että tämä kulkue järjestyi. Muutoin hän olisi voittanut, silminnähden poissa tolaltaan ollut osallistuja kertoi AFP:lle.
Päivän aikana moni ihminen kävi laskemassa sateenkaarilippuja ja kukkia turmapaikan lähistölle. Muun muassa silminnähden itkua pidätellyt Norjan kruununprinsessa Mette-Marit vieraili tapahtumapaikalla, kuten myös maan pääministeri Jonas Gahr Störe. Varsinainen turmapaikka oli yhä poliisin eristämä.
– Se mies joka teki tämän yritti repiä meidät erilleen, sanoi paikalle tullut Thomas Kristiansen.
– Mutta uskon tämän tuovan meitä lähemmäs toisiamme, kun seisomme yhdessä kohtaamassa tätä.
Ampuja saatiin nopeasti kiinni
Poliisin mukaan se sai ensimmäiset ilmoitukset tapahtuneesta kello 1:14 paikallista aikaa ja poliisi pidätti epäillyn tekijän vain viisi minuuttia myöhemmin, kello 1:19. Poliisin mukaan avuksi oli sivustakatsojien sankarillinen osallistuminen.
Twitter-tilillään Oslon poliisi kertoo, että tilanne määriteltiin niin kutsutuksi plivo-hälytykseksi eli jatkuvasti henkeä uhkaavaksi tilanteeksi.
Lauantain tiedotustilaisuudessa Norjan suojelupoliisi PST kertoi, että mielenterveyteen liittyvien haasteiden lisäksi epäillyllä on kytköksiä ääri-islamistiseen verkostoon. PST on ollut tietoinen epäillystä vuodesta 2015 ja tämän kanssa oli keskusteltu kuukausi sitten. Keskustelun syy oli PST:n mukaan se, että mies oli osoittanut kiinnostusta merkintöihin ja ilmauksiin, joita voi pitää islamia loukkaavina.
– Tässä keskustelussa ei nähty, että miehellä olisi väkivaltaisia aikomuksia, mutta PST on tietoinen, että epäillyllä on ollut haasteita, jotka liittyvät mielenterveyteen, suojelupoliisin virkaatekevä johtaja Roger Berg sanoi tiedotustilaisuudessa.
Norjalaisen VG-lehden mukaan joukkoampumisesta epäilty 42-vuotias mies on aiemmin tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja huumausaineiden hallussapidosta.
VG:n haastattelema Berg sanoo, että keskustelussa epäillyn kanssa arvioitiin väkivallan aikomusta.
– Siinä mielessä voidaan jälkikäteen sanoa, että olemme saattaneet tehdä virheen.
VG:n haastattelussa Berg myös viittaa huhtikuussa tapahtuneeseen koraanin polttamiseen syynä pyytää joukkoampumisesta epäilty mies keskusteluihin.
Epäilty on Norjan kansalainen ja asunut Oslossa.
Uusimmat
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
10:00
Sanna Marinin uusia kuvia ylistetään: "Upea kansanvälinen tähti"
-
09:54
Sami Välimäki jätti suurturnauskarsinnan kesken
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
08:52
Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä
-
08:48
Ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
08:00
Tässä ovat Veitola.doc-sarjan toisen kauden aiheet
-
07:48
Suora lähetys kello 10.55: Timo Vornanen palaa eduskuntaan
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
Lataa lisää