Onko sinuakin ohjeistettu syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä? Ravitsemusterapeutin mukaan ei tarvitse
Monesti ihmisillä on mielikuva, että lämmin ruoka olisi ravitsevampaa kuin kylmä. Ravitsemusterapeutin mukaan ainoastaan ravintosisällöllä on merkitystä.
Kaikki ovat varmasti kuulleet elämänsä aikana ohjeen "syö vähintään kaksi lämmintä ateriaa päivässä".
Mutta miksi ruoan pitäisi olla juuri lämmintä?
Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo, että ravintoarvot eivät hirveästi eroa riippumatta siitä, onko ruoka kylmää vai lämmintä. Kyse on ennemminkin ihmisten mielikuvista.
Kylmä ruoka on ruokaa siinä missä lämminkin
Ihmiset saattavat joskus ajatella, että voileipäateria tai monipuolisesti täytetty ruokaisa patonki ei ole "oikeaa ruokaa", koska se on vain "pikainen kylmä välipala, jonka nappasin matkalla".
Kuitenkin lähes saman energiamäärän sisältävä lautanen, jossa on perunamuusia, lihapullia ja hieman salaattia on oikeaa ruokaa, koska se on lämmintä.
Ilmiössä on Partasen mukaan kyse siitä, miten ihmiset mieltävät syömänsä ruoan energiamäärän. Virheellinen mielikuva voi kuitenkin myöhemmin päivällä kostautua.
– Helposti miettii, että no voinhan minä syödä tässä illalla vaikka mitä, koska en syönyt päivällä kunnon ruokaa, Partanen sanoo.
Kulttuurisidonnainen ilmiö
Partanen epäilee, että suhtautuminen kylmään ja lämpimään ruokaan on suomalaisille kulttuurisidonnaista.
– Meillä on totuttu ennen vanhaan tekemään maatilan töitä ja saatettiin jo aamulla syödä lämmin ruoka. Energian kulutus on ollut kovaa ja on tehty paljon fyysistä työtä.
Kahden lämpimän aterian sääntö onkin hieman kulttuurisidonnainen jäänne suomalaisille.
Esimerkiksi juuri voileipä mielletään välipalaksi, mutta pizza ruoaksi. Täytteet voivat olla pitkälti täysin samat, mutta toinen on vain lämmin.
– Tämäpä juuri. Eihän energiamäärä tai ravintosisältö muutu juuri miksikään sen perusteella, onko ruoka lämmitetty vai ei. Kyse on enemmänkin siitä, miten ihmiset asian mieltävät, Partanen sanoo.
Lue myös: Lounasbuffeteissa on yksi iso ongelma Suomessa – ravintola-ammattilainen kertoo karun faktan
Katso myös: Astetta parempi eväslounas – ravitsemusterapeutin vinkit
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää