On mahdollista, että olet lentänyt kaupunkimatkalle kuninkaan kyydissä – näillä kaikilla kuninkaallisilla on tuiki tavalliset työt
Useilla eurooppalaisilla kuninkaallisilla on siniverisyydestään huolimatta täysin normaalit työt.
Vuonna prinssi Harry kohautti siirtymällä syrjään kuninkaallisesta elämästään ja muutti perheineen Pohjois-Amerikkaan. Nykyään Harry työskentelee muun muassa hänen ja herttuatar Meghanin Archewell-järjestön parissa sekä yhteistyössä Netflixin kanssa.
Harryn isoveli prinssi William puolestaan niin ikään työskenteli aikoinaan pelastushelikopterin lentäjänä, ennen kuin vuonna 2017 luopui siviiliammatistaan keskittyäkseen vastuuseensa kruununperijänä.
Williamin perään kruunun perii puolestaan hänen ja prinsessa Catherinen esikoinen prinssi George. Esikoisella on ammatti siis valmiina, mutta William ja Catherine tiettävästi haluavat, ennen kuin Georgen tarvitsee paneutua toden teolla kruununperijyyteen tai tulevan kuninkaan rooliin, olisi hänenkin mahdollista tehdä elämässään jotain muuta. Niin ikään William ja Catherine tahtovat, että heidän kaksi nuorempaa lastaan prinsessa Charlotte ja prinssi Louis tulevat jonain päivänä aikuisina tekemään tavallisia töitä.
Ei ole muutenkaan enää lainkaan tavatonta, että kuninkaallisilla on normaalit työt. Listasimme Euroopan tunnetuimpiin lukeutuvat kuninkaalliset, jotka käyvät päivätöissä kuten ketkä tahansa meistä.
Prinsessa Beatrice
Brittihoviin niin ikään kuuluva prinssi Williamin ja prinssi Harryn serkku prinsessa Beatrice edustaa usein kuninkaallisen perheen juhlatilaisuuksissa muiden hovin jäsenten rinnalla, mutta hän ei tee kuitenkaan lainkaan kuninkaallisia töitä.
Beatrice on päivätöissä amerikkalaisessa tekniikkayrityksessä, jonka varatoimitusjohtajana hän toimii. Beatrice valmistui Goldsmithsin yliopistosta vuonna 2011, pääaineenaan historia sekä aatehistoria.
Prinsessa Eugenie
34-vuotias Beatricen pikkusisko prinsessa Eugenie ei hänkään työskentele kuninkaallisena. Sen sijaan Eugenie on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien Hauser & Wirth -taidegalleriassa. Tällä hetkellä Eugenie toimii gallerian johtajana.
Hauser & Wirth toimii Ison-Britannian lisäksi Yhdysvalloissa, Hong Kongissa, Espanjassa sekä Sveitsissä ja galleria edustaa yli 90 taiteilijaa.
Eugenie valmistui kandiksi Newcastlen yliopistosta vuonna 2012 opiskeltuaan englantilaista kirjallisuutta, taidehistoriaa sekä politiikkaa.
Prinssi Carl Philip
Ruotsin prinssi Carl Philip, 44,puolestaanon designbrändi NJRD:n perustaja. Yritys lanseerattiin vuonna 2020 ja se myy erilaisia skandinaavisia tuotteita, kuten villamattoja, astiastoja sekä peittoja, joita yrityksen mukaan pyritään valmistamaan mahdollisimman kestävällä tavalla.
Carl Philip suoritti kaksivuotisen graafisen suunnittelun kurssin tukholmalaisessa Forsberg School -opinahjossa vuosina 2004-2006. Kurssin päättymisvuonna Carl Philip jatkoi graafisia opintojaan Yhdysvalloissa ja suoritti harjoittelun Washington DC:ssä National Geographic Societyssa.
Prinsessa Sofia
Carl Philipin puoliso prinsessa Sofia, 39, suoritti koronapandemian aikana vuonna 2020 kolmipäiväisen sairaala-avustajakurssin. Tämän myötä Sofia on työskennellyt toisiaan sairaala-avustajana, eli vuorojensa aikana avustanut lääkäreitä ja hoitajia muun muassa desinfioimalla välineitä ja auttanut sairaalan siivoajia sekä keittiöhenkilökuntaa.
Tanskan Nikolai
Tanskan prinssi Joachimin poika, 24-vuotias Nikolai tekee työtä ammattilaismallina. Runway-debyyttinsä Nikolai teki aikoinaan Burberryn muotinäytöksessä Lontoossa, ja ollessaan 18-vuotias Nikolai allekirjoitti sopimuksen vuonna 2018 tanskalaisen Scoop Models -mallitoimiston kanssa.
Sittemmin Nikolai on ollut mallina muun muassa luksusmerkki Diorille sekä poseerannut niin muotiraamattu Voguen kuin Numero-lehden sivuilla. Hän on kuitenkin todennut vuonna 2019 antamassaan haastattelussa, ettei varsinaisesti aio luoda uraa mallina.
– Pidän sitä ennemminkin työnä, joka voi auttaa minua matkan varrella, kun kouluttaudun.
Vuonna 2019 Nikolai aloitti liiketalouden ja palvelujohtamisen kurssin Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa.
Nikolai tunnettiin aiemmin isänsä tavoin prinssinä, mutta vuonna 2022 kuningatar Margareetailmoitti poistavansa kuninkaalliset arvonimet kaikilta prinssi Joachimin lapsilta. Syynä muutokseen oli kuningattaren halu taata lapsenlapsilleen normaali elämä ilman kuninkaallisia velvoitteita. Uutista ei Joachimin oerheessä kuitenkaan otettu vastaan riemulla, ja lastenkin kerrottiin olleen muutoksesta harmissaan.
Nykyään Nikolain titteli on Monpezatin kreivi.
Kuningas Willem-Alexander
Hollannin kuningas Willem-Alexander on hyvin harvinainen monarkki muun muassa sen takia, että vaikka hän on kuningas, käy hän muutaman kerran kuussa myös vuorotöissä. Kuningas on vakituinen "vieraileva" lentäjä KLM-lentoyhtiöllä, ja tekee noin kaksi vuoroa kuukaudessa perämiehenä.
Hollannin kuninkaallisen perheen virallisten sivujen mukaan Willem-Alexander on äärimmäisen kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Tämä on kuitenkin kuninkaalle ensisijaisesti harrastus.
Vaikka todella on mahdollista sattua Willem-Alexanderin lentämälle reittilennolle, on sen sijaan epätodennäköisempää tajuta sitä. Sitten vuoden 2001 syyskuun 11. päivän WTC-iskujen lentämisen turvallisuutta on parannettu radikaalisti, ja näin ollen matkustajat myös harvoin näkevät lentäjäänsä.
– Ennen syyskuun 11. päivää ohjaamon ovi oli auki. Oli tavallista, että ihmiset tulivat katselemaan sitä ja ajattelivat sen olleen iloinen yllätys, että istuin siellä, Willem-Alexander on kertonut.
Lisäksi Willem-Alexander on kertonut pitävänsä lentämisestä erityisesti siksi, että korkeuksissa hän ei koskaan ajattele omia maallisia huoliaan, vaan keskittyy ainoastaan vastuulliseen työtehtäväänsä.
Lähteet: Daily Mail, Insider, Hello!
Uusimmat
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
Lataa lisää