Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
Palomestari muistuttaa tilanteesta, jossa on sallittua ja jopa suotavaa ajaa punaisia päin. Varovaisuus tulee kuitenkin muistaa.
Uudet ohjeet hälytysajoneuvojen kohtaamiseen tuottavat vielä hämmennystä autoilijoille. Uusi tieliikennelaki sallii hätävilkkujen käyttämisen aiempaa herkemmin, ja autoilijoiden toivotaan hyödyntävän niitä myös hälytysajoneuvon lähestyessä.
Palomies Harri Minkkinen kertoi aiemmin MTV Uutisille, ettei uusi ohjeistus kuitenkaan hänen havaintojensa mukaan ole kovinkaan hyvin autoilijoiden tiedossa.
Palomestari Joonatan Suosalo Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomassa, kuinka hyvin suomalaisautoilijat osaavatkaan väistää hälytysajoneuvoa. Suosalo muistutti haastattelussa, että hälytysajoneuvoa väistäessä on sallittua ajaa punaisia päin – varovaisuutta ja ylimääräistä tarkkaavaisuutta noudattaen.
Yllä olevalla videolla Suosalo kertoo, mitä tilanteessa pitää muistaa.
Tietävätkö suomalaiset tästä mahdollisuudesta?
– Vaihtelevasti. Osa tietää, osa ei, arvioi Suosalo.
Alla olevalla videolla näet yhden esimerkin tilanteesta, jossa ajo punaisia päin oli suotavaa
Uusimmat
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
05:14
Olkiluoto 3:n huoltotauon määrä päättyä tänään – näin se näkyy sähkön hinnassa
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
Lataa lisää