MTV Uutisten kysely: He ovat Suomen historian parhaat presidentit
MTV Uutisten kyselyssä kansalaisilta kysyttiin, ketkä ovat Suomen historian kolme parasta presidenttiä. Vastauksissa korostuvat viimeaikaiset presidentit.
Omilla luvuillaan on pian kautensa päättävä Sauli Niinistö, 76 prosenttia. Vastaajat arvostivat muun muassa Niinistön johtajuutta hankalina aikoina.
Hiljattain edesmennyt Martti Ahtisaari nousi viime vuoden viidenneltä sijalta toiseksi.
Vuoden 2022 tulokset: MTV:n kysely: He ovat kolme Suomen kaikkien aikojen parasta presidenttiä
Kolmannella sijalla on Urho Kekkonen. Mauno Koivisto on kyselyssä neljäs ja Tarja Halonen viides.
Niinistö näkyy myös arvostetuissa ominaisuuksissa
MTV Uutiset kysyi myös tulevalle presidentille tärkeimpiä ominaisuuksia. Vastaajia pyydettiin valitsemaan viisi.
Tärkeimmäksi nousi ulkopolitiikan osaaminen, mutta heti sen jälkeen suomalaisten arjen ymmärtäminen.
Tärkeinä pidettiin myös kielitaitoa, kansainvälistä verkostoitumista ja esiintymistaitoa. Ehkä hieman yllättäen vain joka kolmas nosti viiden tärkeimmän joukkoon kyvyn toimia puolustusvoimien ylipäällikkönä, vaikka tämä kuuluu presidentin tehtäviin.
Tee MTV:n vaalikone tästä!
Niinistön suosio näkyy myös tässä osiossa, sillä joka kolmas haluaa tulevan presidentin olevan roolissaan samankaltainen kuin Sauli Niinistö.
Tutkimusaika oli 22.11. – 30.11.2023. Vastaajia oli 1533 henkilöä. Virhemarginaali on suurimmillaan +-3%-yks. Tutkimuksen teki MTV Uutisten toimeksiannosta Corefiner Oy. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Tutkimus toteutettiin verkkopaneelissa.
Uusimmat
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:31
MTV seuraa: Kiekko kävi jo Leijonien maalissa – Tanskaa piinaa MM-kisoissa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
Lataa lisää