Kuumaa voisi olla Kärmes – näin yhtyeen nimi valikoitui
Kuumaa-yhtyeen nimi valikoitui satojen vaihtoehtojen joukosta.
Kovassa nosteessa oleva Kuumaa-yhtye vieraili Huomenta Suomessa 20. huhtikuuta vastailemassa katsojien tiukkoihin kysymyksiin. Yleisön kiinnostuksen herätti yhtyeen nimen alkuperä.
– Nimi Kuumaa tulee satojen nimivaihtoehtojen joukosta. Minua viehätti napakka muoto ja kaksoismerkitys, eli lämpötila ja planeetat, solisti Johannes Brotherus kertoi.
Kaksoismerkitys on selvinnyt ihmisille vasta lähiaikoina.
– Meistä se on hauskaa, koska se on ollut pidempään jo aika ilmiselvää. Logossa asti on ihan lukuohje, Brotherus kertoi huvittuneena ja osoitti haalarinsa kahta planeettaa.
Nimivaihtoehtojen joukossa oli myös Kärmes.
– Olimme siitä kyllä todella innoissamme, rumpali Jonttu Luhtavaara kertoi.
Kokoonpanoon kuuluu myös basisti Aarni Soivio. Yhtye julkaisi uuden albuminsa Pisara meressä 19. huhtikuuta.
Katso videolta, mitä kiperiä kysymyksiä ihmiset esittivät Kuumaa-yhtyeelle.
Uusimmat
-
07:01
Ellen Jokikunnaksen Jari-puoliso tekee kiinnostavan havainnon Italian-kodin katonrakentajasta: "Jostain syystä Ellen on löytänyt…"
-
06:49
Mikael Granlundin jymytemppu aiheutti hulabaloon – "Aikamoista"
-
06:41
Kim Jong-un lähetti viestin Putinille
-
06:33
Lepakoista löytyi poikkeuksellinen evoluution ilmiö – muistuttaa Darwinin historiallisesta havainnosta
-
06:29
Naisen keuhkosyöpä oireili harvinaisella tavalla
-
06:23
Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
-
06:17
Bidenilta ukaasi Israelille
-
06:05
Tuntematon pyysi baarissa ottamaan 20 000 euroa ja piilottamaan ne puuhun – näin erikoisesti valepoliisihuijauksen rahoja pestiin
-
06:00
Suomalaisten suhtautuminen EU:hun parani kaksi vuotta sitten, kertoo Evan tutkimus
-
05:55
Pekka Jormakka kuunteli Olli Jokista ja teki räväkän Leijonat-päätöksen – 17-vuotias superlupaus nyt tikkuna lihassa: "Tulee pitkät pari viikkoa"
-
05:49
Venäjän voitonpäiväksi odotettavissa vaisu nostalgiaparaati – "Jos siellä jokunen kymmenen on, niin hyvä on"
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
Lataa lisää