Koronatestien myyntiin piikki
Koronatilanteen pahenemisesta on uutisoitu jälleen viime aikoina. Samalla kasvuun on lähtenyt myös kotitestien myynti.
Koronaviruksen kotitestien menekki on kasvussa, kerrotaan MTV Uutisille S-ryhmästä, Keskolta ja Yliopiston apteekista.
– Viime viikkojen aikana on nähtävissä uusi myyntipiikki, kertoo S-ryhmän markettien myyntipäällikkö Venla Kuoppamäki.
Keskolta kerrotaan myynnin lähteneen hienoiseen kasvuun jo elokuussa. Kuluvan viikon odotetaan olevan myynniltään kymmenkertainen elokuun alun alun viikkoihin verrattuna.
– Myyntimäärät jatkavat edelleen kasvua ja menekin odotetaan kiihtyvän loppuvuotta kohti mentäessä, kertoo K-ryhmän myyntijohtaja Tuuli Luoma.
Myös apteekkiketju Yliopiston apteekissa koronatestien kysyntä on kasvussa.
– Koronatestien kysyntä on lähtenyt kasvuun lokakuusta alkaen flunssakauden alettua. Olemme varautuneet kysynnän kasvuun ja testien saatavuus apteekeissamme on hyvä, sanoo Yliopiston apteekin farmaseuttinen johtaja Kati Vuorikallas.
Kysynnän kasvusta huolimatta korontestejä on hyvin saatavilla. Myyntipiikkiin on niin S-ryhmässä, Keskolla kuin YA:ssa varauduttu, eikä niiden saatavuudessa ole ilmennyt ongelmia.
– Koronatestit eivät ole loppumassa, S-ryhmästä vakuutetaan.
Viime vuosi suosituin
Vaikka kotitestien kysyntä on jälleen syksyn tultua nousussa, on myyntitahti aivan toista luokkaa kuin aiempina vuosina.
Esimerkiksi S-ryhmältä kerrotaan, että vuoden 2022 myyntiin verrattuna kuluvan vuoden myynti on jäämässä moninkertaista pienemmäksi.
Keskolta kerrotaan myynnin lähteneen erittäin voimakkaaseen kasvuun joulukuussa 2021 ja koko korona-ajan suurimmat myyntipiikit ajoittuvat joulukuulle 2021 ja tammikuulle 2022. Kuluva vuosi on ollut myynnin osalta hiljainen.
Yliopiston apteekista kerrotaan koronatestien kysynnässä olleen erittäin voimakas piikki vuodenvaihteen 2021–2022 ympärillä. Muutoin myynnin kerrotaan olleen tasaista.
Koronatestien suosiossa on näkynyt Keskon tilastoissa tänä vuonna hienoista eroa alueittain. Tammi–huhtikuussa kokonaismyynnissä oli korostumaa Lapissa, kun taas esimerkiksi syys-lokakuussa myynti korostui erityisesti Uudellamaalla.
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää