Kauhujen vuokralainen töhri asunnon lattiasta kattoon – korjauskulut yli 16 000 euroa
Ylöjärvellä asunnon lattiasta kattoon töhrinyt nuorukainen ei saanut jatkokäsittelylupaa Turun hovioikeudelta.
Asunto oli jätetty uskomattomaan kuntoon. Asuntoa oli töhritty graffitein seiniä, kattoa, lattiaa ja ikkunoita myöten. Niitä oli myös ainakin vesikalusteissa ja uunissa. Tämän lisäksi ainakin yksi asunnon pattereista oli pois paikaltaan ja sisäseinissä oli rikkoontuneita kohtia.
– Valokuvien perusteella asunto on ollut kauttaaltaan laajamittaisesti tuhottu, käräjäoikeuden tuomiossa todettiin.
Oikeudessa kuultu todistaja luonnehti myös sotkua hyvin laajaksi.
– Asunto oli vierailujen aikana ollut kuin räjähdyksen jäljiltä, se oli ollut käytännössä tuhottu, todistaja kuvaili oikeuden mukaan.
Mies kiisti töhrineensä asuntonsa
Asunnossa asunut vuokralaismies tunnusti rikkoneensa rikkoneensa vain sisäoven ja kiisti olleensa töhryjen takana. Hän katsoi oven rikkomalla syyllistyneensä vain lievään vahingontekoon.
Mies oli esittänyt väitteen, että joku muu on mahdollisesti voinut tehdä asunnon vauriot, mutta hän ei voinut ilmoittaa niistä vuokranantajalle häädön pelossa.
Oikeus arvioi, että sinänsä ulko-oven kirjoitus viittasi velanperintään ja siihen, että sen olisi tehnyt joku muu kuin asukas. Oikeus piti kuitenkin tätä vain yksittäisenä töhrynä ja kiinnitti huomiota siihen, että sen pystyi tekemään ilman pääsyä asuntoon sisälle.
Sen sijaan oikeus kiinnitti huomiota siihen, että graffitikerroksia oli useita, mikä viittaa, että vahingonteko ei ollut yksittäinen teko vaan pitkään jatkunut toiminta.
– Tuhojen tekeminen on valokuvien perusteella vaatinut jonkin verran aikaa, mikä viittaa myös siihen, että tekijän on täytynyt olla asunnolla pidemmän aikaa viettänyt henkilö, eli todennäköisimmin asukas, eikä vieras, käräjäoiokeus arvioi.
Korjauskulut toistakymmentä tuhatta euroa
Oikeus piti tuhoja erittäin suurena taloudellisena vahinkona ja tuhoja laajamittaisina. Vuonna 2000 syntynyt vuokralainen katsottiin syylliseksi törkeään vahingontekoon.
Mies määrättiin maksamaan asunnon remonttikustannuksia 16 412,06 euroa.
Lisäksi tämä oli syyllistynyt kahteen ryöstöön ja laittomaan uhkaukseen. Niissä rikoksia oli tehty muun muassa hyppypotku tekemällä ja turvasumutetta käyttämällä. Nämä mukaan luettuna hänet tuomittiin kahdeksan kuukauden vankeuteen. Rangaistusta alensi miehen miehen aiempi tuomio.
Hovioikeuden ratkaisusta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Uusimmat
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:31
MTV seuraa: Kiekko kävi jo Leijonien maalissa – Tanskaa piinaa MM-kisoissa
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
Lataa lisää