Kari Lumikero haastatteli Estonian onnettomuudesta selvinneitä 29 vuotta sitten – osastonhoitaja toimi tulkkina: "He kertoivat, millä tavalla laiva alkoi kallistua ja kääntyi ympäri"
Autolautta Estonia upposi 28. syyskuuta vuonna 1994. MTV:n pitkäaikainen ulkomaankirjeenvaihtaja ja tilanteesta tiiviisti raportoinut Kari Lumikero muistelee 29 vuoden takaista tuhoisaa onnettomuutta, jossa menehtyi yli 800 ihmistä.
Toimittaja Kari Lumikero on MTV:n pitkäaikainen ulkomaankirjeenvaihtaja ja kun autolautta Estonia upposi 29 vuotta sitten, oli Lumikero sattumoisin käymässä Suomessa. Hän muistaa edelleen sen hetken, kun sai yöllä kollegaltaan puhelun.
– Minä kuten niin monet muutkin, jotka eivät olleet missään työvuorossa, hakeutuivat MTV:n uutistoimitukseen. Siellä oli aikamoinen hiljaisuus, erittäin painostava tunnelma ja itse ajattelin, että tämä ei voi olla totta.
Pian Lumikero lähti Turkuun, jonne vietiin ensimmäisiä eloonjääneitä. Keskussairaalan ulkopuolella oli paljon mediaa ja toimittajat miettivät, miten pääsisivät juttelemaan laivaturmasta selviytyneiden kanssa.
– Sain luvan, luultavasti vähän vahingossa, mennä sinne osastolle, jos osastonhoitaja puolestaan antaa vihreää valoa. Niin me menimme kuvaajan kanssa sinne ja siellä oli kaksi virolaista, kansimies ja rekkakuski, jotka olivat vierekkäisillä vuoteilla.
– Sattumalta oli niin, että sen osaston yksi hoitaja osasi viroa. Hän tulkkasi siinä tilanteessa ensimmäiset haastattelut heidän kanssaan, kun he kertoivat, millä tavalla laiva alkoi kallistua ja lopulta kääntyi ympäri. Ennen kahtatoista lähetettiin ensimmäisenä maailmassa haastattelu.
Lumikero kertoo, että katastrofitilanteesta raportoiminen ei ole toimittajalle helppoa.
– Ensin tulee sellainen shokki ja sen jälkeen tajuaa, että nyt minun täytyy koota itseni – en ole tässä päähenkilö, vaan kaikki muut ovat päähenkilöitä. En saa romahtaa millään tavalla, vaan täytyy tehdä se työ ja käsitellä sitä jälkeenpäin itsensä ja muiden kanssa, mitä kaikkea on ollut.
– Jouduin erittäin paljon myöhemminkin tekemisiin tämän asian kanssa, koska asuin silloin Ruotsissa ja suurin uhrimäärä oli ruotsalaisia.
Lumikero raportoi tiiviisti Estonien-onnettomuudesta kuukausia turman jälkeen.
– Jouduin näkemään myös omaisten ja eloonjääneiden surua ja paniikkia. Tähän liittyy myös se, että Ruotsissa ryhdyttiin kehittelemään näitä salaliittoteorioita.
Yllä olevalla videolla Lumikero kertoo, mitä mieltä on Estonian onnettomuuden ympärillä pyörineistä salaliittoteorioista.
Estonia-draamasarja on katsottavissa 12. lokakuuta alkaen MTV Katsomo+ -palvelussa.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää