Kansanedustajat etsivät tietä koulurauhaan: "Kouluille asetettava kännykkäkielto olisi mielenterveysteko"
Kansanedustajat korostivat aikuisten vastuuta ja älypuhelinten ja sosiaalisen median haittoja, kun eduskunta keskusteli keskiviikkona koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta Vantaan Viertolan ampumistapauksen jälkimainingeissa.
Keskustelun taustalla oli kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajien yhteinen keskustelualoite.
Perussuomalaisten Sara Seppäsen mukaan kouluihin tarvitaan lisää kohtaamista ja välittämistä, vähemmän digitaalisuutta ja puhelimia.
– Kiusaaminen ja lapsille sopimaton sisältö on yhä enemmän siirtynyt puhelimiin. Pahaa on helpompi sanoa netissä kuin kasvotusten. Kouluille asetettava kännykkäkielto olisi mielenterveysteko, Seppänen sanoi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa.
Seppäsen mukaan perussuomalaiset haluaa pienryhmät takaisin kouluihin oppimisrauhan parantamiseksi.
– Ei ole kenenkään etu, että opetuksen sijasta tunnit tuhlataan toistuvasti järjestyksenpitoon. Inkluusio, se on kaunis ajatus, mutta se ei todellisuudessa auta niitä, jotka eniten apua tarvitsevat, Seppänen sanoi.
"Koulut heijastelevat ympäröivää yhteiskuntaa"
Keskustan Petri Honkonen oli Seppäsen kanssa samoilla linjoilla älylaitteiden aiheuttamista haitoista.
– Koulupäivää tulee rauhoittaa ulkoisilta ärsykkeiltä, jotka häiritsevät niin lasten kuin myös meidän aikuistenkin keskittymistä. Älylaitteiden aiheuttama levottomuus ja mahdollisuus kiusata toisia oppilaita eivät kuulu kouluun eivätkä myöskään vapaa-aikaan, Honkonen sanoi.
Vasemmistoliiton Jussi Saramo puolestaan muistutti, että tapahtumat koulujen seinien sisällä heijastelevat ympäröivän yhteiskunnan tapahtumia.
– Kun vain käväiseekin somessa ja katsoo, miten aikuiset ihmiset siellä käyttäytyvät, ei ihmettele, että pitkään vähentynyt koulukiusaaminen on taas lisääntynyt. Vastuu on aina meillä aikuisilla, Saramo sanoi.
Hallituksen ja opposition vastakkainasettelu nousi pintaan
Myös hallituksen ja opposition vastakkainasettelu nousi pintaan keskustelussa, kun opposition edustajat kyseenalaistivat hallituksen leikkauspolitiikan.
– En ole aivan varma, onko hallituksessa todella ymmärretty, mitä lasten ja nuorten pahoinvointi on, koska te olette itse kauniista puheista huolimatta leikanneet kymmeniä ja satoja miljoonia nimenomaan lapsilta ja nuorilta, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi ja sai aikaan hälinää istuntosalissa.
Myös SDP:n Nasima Razmyar muistutti koulujen ja sosiaalipalveluiden resursseista.
– Välittämistä on myöskin se, että meillä on tarpeeksi paljon resursseja, koska sillä rahallahan nimenomaan saadaan niitä nuorisotyöntekijöitä, lastensuojelutyöntekijöitä, kuraattoreita sekä opettajia, ja siinä, arvoisa ministeri, meillä päättäjillä on suuri vastuu, Razmyar sanoi suunnaten sanansa opetusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.).
– Tässäkin mielessä valitettavasti kehysriihen päätökset eilen olivat suuri pettymys, Razmyar jatkoi.
Uusimmat
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
Lataa lisää