Lintuinfluenssatilanteen kartoittamiseksi Ruokavirasto käynnisti syyskuun puolivälissä kaikkia turkistarhoja koskevan seurannan.
Minkkitarhojen lintuinfluenssakartoituksen ensimmäisissä tuloksissa on todettu lintuinfluenssa kahdelta tarhalta, Ruokavirasto tiedottaa. Lintuinfluenssaa löytyi Vöyrin ja Pedersören kunnissa, Pohjanmaalla sijaitsevilta minkkitarhoilta.
Kartoituksen ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan näytteitä tarhoilta, joilla on minkkejä. Näin siksi, että minkkien lintuinfluenssatartunnat aiheuttavat ihmisten terveydelle suuremman terveysvaaran kuin muiden turkiseläinten lintuinfluenssatartunnat.
Ruokaviraston laboratoriotutkimuksissa on toistaiseksi analysoitu näytteitä 35 kartoitukseen kuuluvalta minkkitarhalta.
Suomessa on 114 turkistarhaa, joilla on minkkejä. Viidellä näistä tarhoista on todettu lintuinfluenssa ennen kartoitusta.
Ruokavirasto tulee määräämään eläimet lopetettavaksi turkistarhoilta, joiden näytteissä todetaan H5-lintuinfluenssan vasta-aineita.
Minkkitarhoja koskeva lintuinfluenssakartoituksen ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä, jonka jälkeen siirrytään kettu- ja supikoiratarhojen seurantaan ja näytteenottoon.
Uusimmat
-
20:00
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
Lataa lisää