Jos kerrostalokodistasi löytyy lutikoita, älä missään nimessä tee näin: "Ehdottomasti kiellettyä"
Lutikoiden torjuntaan ei ole omia poppaskonsteja, vaan työ kuuluu tuholaistorjunnan ammattilaisille. Näin vältetään vihaiset naapurit ja ongelman leviäminen koko taloyhtiöön.
Ihmisen verta ravinnokseen ja lisääntyäkseen tarvitseva lutikka eli seinälude aiheuttaa suomalaisissa jopa paniikkimielialaa, kerrotaan tuholaistorjuntayrityksistä MTV Uutisille. Suuri virhe on lähteä siirtämään omin neuvoin esimerkiksi sänkyä tai sohvaa pois kerrostalokodista.
– Hyvin valitettavaa on, että lähdetään siirtämään sänkyä, kun säikähdetään luteita. Tavaroiden siirtely kodista pois on ehdottomasti kiellettyä jo ihan Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ohjeistuksessa, kertoo Pestes Oy:n tuholaistorjuja Henri Kemiläinen.
Seuraukset tavaroiden siirtelystä voivat johtaa koko taloyhtiötä koskeviin ongelmiin.
– Mikäli sänky on saastunut lutikoista, sittenhän ne ropisevat rappukäytävään ja etsivät uuden kodin. Valitettavasti näin on käynytkin, paljastaa Kemiläinen.
Tuholaistorjuntaa tekevät yritykset torjuvat lutikoita muun muassa mekaanisella poistolla, höyryllä, erilaisilla suojauksilla ja ansoilla.
– Kalusteita voidaan lämmittää muun muassa lämpöteltassa. Joskus joudutaan hävittämään irtaimistoa, jos suojaukset tai lämpökäsittelyt eivät ole mahdollisia, kertoo Pestesin toimitusjohtaja Pekka Vuorinen.
Tavallisesti hyönteistorjunnan kuluista vastaa taloyhtiö.
Myrkky tepsii huonosti
Torjunta-aineet ovat pitkälti jääneet historiaan, kertoo Anticimexin kehityspäällikkö Petri Metsälä.
– Olemme luopuneet perinteisistä torjunta-aineista, sillä lutikat kestävät niitä tunnetusti hyvin. Lutikoiden torjunnassa kun hyödynnetään lämpökäsittelyä, ansoja ja pölytettä, ei normaalitapauksissa tarvitse hävittää huonekaluja.
Sitten kun lutikat on tuhottu asunnosta, viimeisen tarkastuksen tekee erityinen lutikkakoira.
– Lutikkakoira pystyy paikantamaan piileskeleviä yksilöitä lutikan munasta täysikasvuiseen yksilöön saakka, kertoo hyönteistorjuja Henri Kemiläinen.
Oletko sinä joutunut lutikkaongelman kynsiin? Kerro meille tarinasi sanoin ja kuvin! Sähköposti uutiset@mtv.fi ja WhatsApp 040 578 5504.
Pariisia on syksyn aikana riivannut ludeongelma. Onko Suomessa samankaltainen tilanne mahdollinen? Asiantuntija antaa arvion alla olevalla videolla.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää