HUSin Lehtonen: Omikronin uutta alalajia luultavasti jo Uudellamaalla – voi pitkittää nykyistä korona-aaltoa ja tarttua myös perusomikronin sairastaneeseen
Koronan omikronmuunnoksen uutta versiota BA.2:ta on nyt myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, uskoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Hän arvioi tautiaallon sen myötä pitenevän, mutta vakavampaa tautia uusi alamuunnos ei hänen mukaansa aiheuta.
– Sekvenssoinnista ei ole saatu varmistusta sille, että uutta omikronvarianttia vielä HUSin alueella olisi, mutta todennäköisesti sitä on. Ehkä jo seuraavasta sekvenssointierästä sitä virallisesti löytyy, Lasse Lehtonen kertoo.
Aiemmin omikron BA.2 -varianttitapauksia on kerrottu olevan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä.
– Kun (HUSissa) vielä edellisviikolla (näytteistä) 97 prosenttia oli BA.1-omikronia, nyt niitä oli alle 95 prosenttia. Vaikka muutos on pieni, se sopisi kuvaan siitä, että BA.2-varianttia voisi alkaa olla HUS-alueellakin hiukan enemmän, Lehtonen selvittää.
– Tulokset ovat tietysti alustavia, mutta kieltämättä BA.1:n ja S-geeninegatiivisten osuus on ollut aika vakaa koko tammikuun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun se lähti nytkähtämään alaspäin.
S-geeninegatiivisuus on koronaviruksen deltavariantin ja omikronin BA.1:n ominaisuus.
– Sen osuuden väheneminen (testeissä) tarkoittaa sitä, että omikron BA.1 -variantin osuus alkaa vähetä.
Myös tutkija ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelo on arvioinut BA.2:n leviävän jo HUS-alueella.
Lue myös: Tanskalaistutkija: Omikronin uusi muunnos sairastuttaa maailmalla jo aiemman omikronin poteneita
Omikron BA.2 kasvattaa koronan häntää
Lasse Lehtonen arvioi, että uuden variantin takia on sekä syytä olla – että olla olematta huolissaan.
– Se ei poikkea taudinkuvaltaan BA.1:stä, eli mitä ilmeisemmin se aiheuttaa suuremmalle osalle (tartunnan saaneista) lievähkön taudin. Ongelma on se, että se pystyy infektoimaan BA.1:n sairastaneita uudestaan. Vaarana on se, että omikronaalto pitkittyy.
Toisin sanoen, kun omikronin tartuntapiikin odotettiin olevan ”kapea ja korkea” ja tilanteen helpottavan jo ensi kuussa, näin ei ehkä käykään.
– Jos BA.2. alkaa vallata tilaa, voi olla, että omikronpiikkiin tulee häntä tai uusi sivuaalto, Lehtonen arvioi.
– Tietysti kaikki toivovat kovasti, että aalto olisi ohi ja päästäisiin rajoituksista eroon, mutta kyllä tämä korona tuottaa aina uusia kiusoja. Toivotaan ettei vähään aikaan tulisi uutta, mutta kieltämättä tätä on monta kertaa aiemminkin jo keritty toivoa.
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa tapahtunut epäilty räjähdys sähköauton latausasemalla
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää