Haluaisitko olla sittenkin Rappukallio, Uunikivi tai Hirsipetäikkö? Kuka tahansa voi ottaa itselleen uuden mieluisan sukunimen pilkkahintaan!
Suomalaisilla on nyt enemmän valinnanvaraa nimen valinnassa. Vuoden alusta astui voimaan uusi etu- ja sukunimilaki. Sukunimen muuttaminen uudissukunimeen maksaa 120 euroa.
Sukunimilaissa termi uudissukunimi tarkoittaa sellaista uutta sukunimeä, joka ei ole Suomen väestötietojärjestelmän mukaan aktiivikäytössä kenelläkään elossa olevalla henkilöllä.
Kaikki uudissukunimet lähetetään oikeusministeriön alaisen nimilautakunnan arvioitavaksi. Uudissukunimen edellytetään olevan muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön mukainen.
Jos oma mielikuvitus ei riitä sopivan uuden nimen keksimiseen, mutta haluat nykyisestä sukunimestä eroon, on Kotimaisten kielten keskus julkaissut luettelon, jossa on ehdotuksia uudeksi sukunimeksi. Suomenkielisiä sukunimiehdotuksia on luettelossa noin 5 000 ja ruotsinkielisten nimien luettelossa on noin 700 nimeä.
Luetteloon on koottu nimiehdotuksia, jotka ovat kielellisesti sukunimeksi sopivia. Koska uudissukunimi ei saa olla samastettavissa tavaramerkkiin tai toiminimeen, on mahdollista, että jokin luetteloista saatu nimi hylätään hakuvaiheessa tällä perusteella.
Ehdolla olevia sukunimiä on muun muassa Aataminsuo, Akanjärvi, Emännänniemi, Haravapuro, Herransuo, Hirsipetäikkö, Lokinkivi, Muikkuluoto, Nilijänkä, Omenasaari, Paitalampi, Rappukallio, Tiheäaho, Väliriutta, Kenkälahti, Kettukynnäs, Emännänniemi, Jalkosuo, Jäniskivi, Kaalimäki, Karhuselkä, Lomavaara, Miessaari, Saapaskari ja Uunikivi.
Kun luettelossa oleva sukunimi on kerran rekisteröity käyttöön, muut eivät enää voi ottaa sitä itselleen ilman laissa mainittua erityistä syytä.
Sukunimen voi keksiä myös itse
Uuden sukunimen voi keksiä myös itse. Viime kuukausina haettuja uudissukunimiä ovat esimerkiksi Leijonanmieli, Hongikkomäki, Vuolaslempi, Morkkavaara, Rahkotörmä, Helmenkajo, Saarnipuu, Vaahterakumpu, Kallioruusu, Heralampi, Shine, Karhutunturi, Soturi, Vaarainen, Mäntyomena, Ketunvarjo, Retu ja Sydänsävel.
Sukunimen muuttaminen uudissukunimeen maksaa 120 euroa.
Lue myös:
Lähteet: Kotus, Maistraatti
Uusimmat
-
19:31
MTV seuraa: Ruotsissa käynnissä mielenosoitus Israelin viisuosallistumista vastaan, paikalla 10 000 ihmistä
-
19:12
Tytär näki isänsä ensimmäistä kertaa ilman partaa – hellyttävä reaktio
-
19:09
Krista Tervo rykäisi kovan tuloksen
-
19:08
Retkikesä pelastettu? Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä
-
19:05
Uusi kuva paljastaa "jumalan käden" syvällä avaruudessa
-
18:55
18-vuotias huippulupaus kilpailukieltoon – dopingnäytteessä samaa ainetta kuin venäläisellä kohutähdellä
-
18:46
Leijonien tärkeä taustahahmo vetäytyy sivuun MM-kisojen jälkeen – Jukka Jaloselta lämpimiä sanoja
-
18:30
Israelin viisuedustaja Eden Golan kuljetettiin esiintymispaikalle sankan turvajoukon saattelemana
-
18:25
Koivuallergikkoja odottavat tukalat päivät
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
18:08
Suomalaislegendan ikivanha MM-ralliennätys on vaarassa – Sébastien Ogier hakee hyvitystä
-
18:07
EU-parlamentin puhemies Metsola Kiovassa: Tukea Ukrainalle lisättävä
-
17:52
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta
-
17:40
Lasten ja nuorten terapiatakuu kaipaa vielä viilausta – Psykologiliitto pelkää hoidon viivästyvän
-
17:35
Paavo Väyrynen ylistää kaalilaatikkoa: "Suurin herkku"
-
17:28
Suomalaistähti lähellä olympiapaikkaa
-
17:15
Leijonien NHL-pelaaja päätyi Sidney Crosbyn ”suolauksen” kohteeksi – kaiken kruunaa Jesse Puljujärven kielikoulu
-
17:01
Tämä on Euroviisujen toisen semifinaalin järjestys
-
17:00
Zelenskyin haastajaksi spekuloitu kansallissankari Britannian-suurlähettilääksi
-
16:40
Erikoinen saaga jatkuu – IIHF lätkäisi miljoonan euron sakon venäläisille
-
Lataa lisää