Fileerausveitsimurhastakin istunut mies pääsi pantarangaistukseen – lähti yöhön uhkailemaan sivullisia
Murhasta tuomion istunut mies lähti kesken pantarangaistuksensa Hämeenlinnan yöhön uhkailemaan ihmisiä. Poliisin hoteissa hän antoi jalkapannalleen kyytiä.
Miehen tekemiset käyvät ilmi oikeuden päätöksistä, joissa vuonna 1983 syntynyt mies halusi säilöstä takaisin yhdistelmärangaistuksen valvontaan. Mies oli otettu säilöön viime helmikuussa hänen rikottuaan valvonta-ajan ehtoja.
Rikosseuraamuslaitos vastusti vapaaksi päästämistä, koska katsoi miehen rikkoneen törkeästi valvontaa koskevia velvoitteitaan. Se piti myös miehen karttamisvaaraa ilmeisenä.
Kontolla murha
Vuonna 2012 mies syyllistyi Lahdessa murhaan. Mies oli tuolloin humalassa puukottanut fileerausveitsellä kuoliaaksi entuudestaan tuntemattoman miehen, joka oli tullut hänen kanssaan jatkoille.
Syynä oli epäily jatkovieraan varastamasta omaisuudesta. Mies oli puukottanut uhriaan kymmeniä kertoja esimerkiksi kaulan alueelle.
– Vastaajan voidaan sanoa tehneen uhrin kaulasta ja kasvojen alaosasta toiselta puolelta suorastaan hakkelusta, käräjäoikeudentuomiossa kuvailtiin.
Mies katsottiin aiemmin diagnosoimattoman Aspergerin syndrooman vuoksi alentuneesti syyntakeiseksi. Hänet tuomittiin 10,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Uusi puukotus ravintolassa
Seuraava miehen tekemä väkivaltarikos tapahtui vuonna 2020.
Huomattavan päihtynyt mies oli lahtelaisessa ravintolassa istahtanut erääseen seurueeseen ja käyttäytynyt häiritsevästi, muun muassa tekemällä lyöntiliikkeen vieressään istunutta miestä kohti.
Liikkeen kohteena ollut mies välittömästi huitaisi miestä kasvoille ja työnsi tämän tuoleineen lattialle. Tämän jälkeen hän pyysi häirikköä poistumaan.
Mies kuitenkin nousi lattialta ja iski puukon läimäisijän rintaan. Puukon terä lävisti uhrin keuhkopussin.
Hovioikeus tuomitsi miehen tapon yrityksestä tuomittu 3,5 vuoden vankeuteen ja vuoden valvonta-aikaan. Toisin kuin murhan kohdalla, tässä tapauksessa mies katsottiin syyntakeiseksi, vaikka hänen terveydentilansa tuomiossa huomioitiinkin.
Uhkasi mailan kanssa tappaa
Mies oli kärsimässä ravintolapuukotuksen valvonta-aikaa, kun hän syyllistyi helmikuisiin väärinkäytöksiin.
Mies oli ehtinyt olla valvonta-ajalla lähes kahden kuukauden ajan. Valvonta-aikana hänen täytyi muun muassa pitää jalkapantaa ja pysyä kotonaan öisin. Hän ei myöskään saanut käyttää päihteitä. Valvontarangaistuksensa aikana mies oli kerännyt jo kymmenen huomautusta.
Mies oli sääntöjen vastaiseksi poistunut kotoaan illalla 17. helmikuuta ilman paikannuspuhelinta. Poliisi otti miehen kiinni samana yönä kello neljän jälkeen, kun useampi sivullinen ilmoitti miehen huutelevan aggressiivisesti ja tekevän lyömisliikkeitä ohi kulkeneille. Miehen repusta löytyi pesäpallomailan kaltainen astalo, jota mies poliisin mukaan kertoi kantavansa itsepuolustukseksi.
– Lisäksi [mies] on ilmaissut tappavansa kaikki, jotka häneen koskee, sekä kertonut tappaneensa aikaisemminkin, Rikosseuraamuslaitoksen rikkomuspäätöksessä kuvaillaan.
Poliisin huostassa mies repi ja rikkoi jalkapantansa. Miehen asiakirjoista käy ilmi, että hänen uusimisriskinsä on arvioitu korkeaksi väkivaltaisen käyttäytymisen ja päihteiden käytön osalta.
– Kun lähden vankilasta, olen vapaa mies, en ole vanki, kerrotaan miehen näkemykseksi yhdistelmärangaistuksesta.
Kertoi mailan olevan koiran lelu
Oikeudessa mies kiisti rikkomuspäätöksessä kerrotun aggressiivisen käytöksen. Hänen mukaansa hän oli ahdistuttuaan lähtenyt ulos ja unohtanut sähköisen valvonnan laitteen kotiinsa. Pesäpallomailamaisen esineen hän kertoo olleen lelu koiralle.
Oikeus katsoi keskiviikkona tekemässään tuomiossa, että sen tehtävä oli vain arvioida, pitääkö mies päästää pois säilöstä. Miehen toiminnan törkeyden arviointi ja mahdollinen valvonta-ajan muuttaminen vankeudeksi arvioidaan toisessa oikeudenkäynnissä.
Oikeus arvioi, että tuomio valvonta-ajan mahdollisesta muuttamisesta vankeudeksi tullee hyvin pikaisesti, joten miehen säilössä pito sen aikaa Kylmäkosken vankilassa ei ole kohtuutonta.
Uusimmat
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
Lataa lisää