Brittilehti Financial Timesin tietojen mukaan Tanska saa tehtäväkseen tarkistaa ja mahdollisesti pysäyttää rahtilaivat, jotka kuljettavat venäläistä öljyä.
Kyse on Euroopan unionin linjauksesta, kertovat FT:n haastattelemat nimettömät lähteet.
Venäjä on puolestaan todennut, että kaikilla laivoilla, mukaan lukien venäläisillä, on oikeus kulkea Itämeren kautta. Kremlin ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kommentoi asiaa keskiviikkona.
– Kaikki laivojen vapaata kulkuoikeutta rajoittavat toimenpiteet ovat kansainvälisen lain vastaisia, Zaharova sanoi Reutersin mukaan.
– Ja tiedätte, kuinka vaarallista se on, Zaharova jatkoi.
EU: Kyse on hintakaton valvonnasta
Länsimaat ovat asettaneet Venäjälle lukuisia pakotteita maan aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022.
Maailman toiseksi suurin öljynmyyjä Venäjä on kuitenkin rajoituksista huolimatta kuljettanut öljyä lukuisiin valtioihin käyttämällä aluksia, jotka eivät seilaa länsimaiden lippujen alla ja joilla ei ole länsimaista vakuutusta.
Financial Timesin tietojen mukaan Tanska kohdistaisi tarkistuksensa aluksiin, jotka kuljettavat venäläisöljyä ja joilla ei ole länsimaista vakuutusta.
Euroopan unionin edustajat väittivät, ettei Euroopan komission ehdotusta ole suunnattu venäläisaluksia vastaan.
EU:n mukaan se haluaa varmistaa, ettei venäläisöljystä makseta yli 60 dollaria barrelilta.
G7-maat, EU ja Australia asettivat viime joulukuussa meritse kuljetettavalle venäläisille öljybarrelille 60 dollarin hintakaton. Vuonna 2023 öljyn hinta on noussut, minkä seurauksena suuri osa venäläisöljystä on myyty yli 60 dollarilla.
Venäjä lähettää noin kolmanneksen meren kautta kulkevasta vientiöljystään Tanskan salmen kautta.
Uusimmat
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
Lataa lisää