Applelle ja Samsungille miljoonasakot! Rangaistus älypuhelinten tahallisesta hidastamisesta
VIDEO: Kumpi pärjää paremmin pakkasessa Applen vai Samsungin älypuhelin? Katso yltä MTV Uutisten testi!
Italian kilpailuviranomainen AGCM perii Applelta yhteensä 10 miljoonaa euroa ja Samsungilta viisi miljoonaa euroa.
Yhtiöitä syytetään älypuhelinten tahallisesta ja merkittävästä hidastamisesta sekä vakavien toimintahäiriöiden aiheuttamisesta järjestelmäpäivitysten yhteydessä. Näillä toimilla yllytettiin italialaisviranomaisten mukaan ihmiset vaihtamaan vanhat laitteensa uusiin.
Viranomaisten mukaan älypuhelinten käyttäjiä kannustettiin päivittämään käyttöjärjestelmä, mutta heille ei tehty selväksi, millaisia ongelmia se voisi puhelimeen tuoda.
Sakot iOS 10:n aiheuttamista ongelmista ja tiedottamisen puutteesta
Applea sakotetaan viidellä miljoonalla ongelmista, jotka ilmenivät iPhone 6 -puhelimissa iOS 10 -käyttöjärjestelmäpäivityksen jälkeen. IPhone 7 -laitteelle suunnitellussa käyttöjärjestelmässä oli suurempi energiatarve, joka aiheutti vanhemmissa puhelinmalleissa odottamattomia toimintahäiriöitä.
Korjaus julkaistiin iOS 10.2.1 -versiossa, mutta Apple ei varoittanut käyttäjiä, että sen asennus voisi vähentää laitteen toimivuutta ja suorituskykyä. Viime vuonna Apple myönsi hidastavansa vanhoja iPhoneja, joiden akku on heikentynyt, ja pahoitteli avoimessa kirjeessä asiaa.
Toinen ongelma, josta Applea sakotetaan viidellä miljoonalla eurolla, on se, etteivät asiakkaat saaneet tietoa laitteidensa akuista, kuten niiden keskimääräisestä eliniästä, niiden uusimisesta tai ylläpidosta.
Päivitykset toivat Note 4 -malliin ongelmia
Samsung taas saa sakot Android Marshmallow 6.0.1 -päivityksestä, joka oli suunnattu uudelle Galaxy Note 7 -puhelimelle. Note 4 -puhelimen käyttäjät huomasivat ladattuaan päivityksen, että se vaati liikaa älypuhelimelta. Tämä johti toimintahäiriöihin.
Toimintahäiriöiden takia käyttäjät joutuivat itse maksamaan kalliita korjauskuluja, sillä useimmilla käyttäjillä takuu oli mennyt jo umpeen. Italialaisviranomaisten mukaan Samsung tiesi päivityksen seurauksista, mutta ei informoinut siitä asiakkaitaan.
BBC:n mukaan Samsung on kertonut valittavansa päätöksestä, Apple ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää