Elämä siirtolapuutarhassa ei ole pelkkää sööttiä kuokkimista ja taimien istuttamista. Mökin mukana sain kaupanpäällisiksi liudan vihollisia. Olen aiemmin vihannut eläinkunnasta ainoastaan hyttysiä, jotka puolestaan rakastavat minua kiihkeästi. Nyt elämääni terrorisoi uusi arkkivihollinen, lehtokotilo.
Kuvat saattavat järkyttää etanaperheen pienimpiä.
Lehtokotilo on kuulunut aina Suomen luontoon, mutta vasta viime vuosikymmeninä se on levinnyt ihmisen mukana rannikoilta sisämaahan. Siirtolapuutarhaamme ne ilmestyivät kuulemma vajaa kymmenen vuotta sitten. Ikävintä niissä on, että ne syövät puutarhassa aivan kaikkea kasvavaa. Ja kaiken lisäksi toistensa raatoja. Ja linnunp**kaa. On erittäin ärsyttävää astua moisen päälle. Raatoa ei saa jättää paikoilleen, koska sen haju houkuttaa lajitovereita paikalle herkuttelemaan. Pirulaiset ovat sitkeätä porukkaa ja elävät 4-6 -vuotiaiksi.
Tontinvartijat
Mökin tontilla oli rakennusvuosien aikana ehtinyt muodostua melkoinen kotiloyhdyskunta. Ensimmäisen sateen jälkeen pöyristyin niiden määrästä nurmikolla. Ensimmäiset yksilöt aiheuttivat lievää ällötystä, mutta kun näin ensimmäiset reiät kasvin lehdissä, vaihtui tunne vahvaksi ärtymykseksi. Paikoitellen syväksi vihaksi. Pääsin kotilojahtiin vasta juhannuksen alla, jolloin kanta oli jo räjähtänyt. Keräsin kesän aikana tontiltamme vähintään 500 kotiloa. Keräsin niitä aluksi ämpäriin, mutta ne pystyivät kiipeämään reunaa pitkin yllättävän nopeasti. Enkä keksinyt, miten ne tappaisi "miellyttävästi". Keksin mainion keruuastian, kierrekorkkisen muovisen viinipullon. Sinne on helppo sujauttaa ja sieltä ne eivät pääse pois ja tukehtuvat nopeasti. Kun oikein pänni, lorautin sekaan etikkaa. Silloin tosin pullon haju avatessa pyöräytti sisuskaluja. Avoimeen astiaan kerättynä kotilot pitäisi haudata 30 cm syvyyteen, jotta eivät houkuta kavereita kylään. Kevään ensimmäisen saaliin kokosin vatiin ja kaadoin kiehuvaa vettä päälle ja kärräsin kotipihan biojäteroskikseen.
