Zyskowicz: Hallitus oli lähellä kaatua yöllä

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän toinen puheenjohtaja Ben Zyskowicz kertoo, että hallituksen kaatuminen oli viime yönä lähellä.

Zyskowicz sanoi antamassaan haastattelussa myös, ettei kokoomus halunnut tehdä sote-asiasta hallituskysymystä. Toimittajien uteluihin siitä, mitä hän ajatteli, kun pääministeri teki hallituskysymyksen, hän vastasi:

– Pääministerillä on siihen oikeus.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on osaltaan hyväksynyt soteratkaisun. Asiaa käsitellään vielä ryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksessa.

Zyskowicz kuitenkin kertoo, että kokoomuksen mielestä 12 aluetta olisi ollut asiantuntijalausuntojen mukaan parempi ratkaisu kuin 15, mutta puolue katsoi asiassa kokonaisuutta. 

Lue myös:

    Uusimmat