Zelenskyi: Venäläisjoukot yrittävät piilottaa todisteet siviilien surmaamisesta
Venäjä estää Ukrainassa humanitaarisen avun pääsyn saarrettuun Mariupolin satamakaupunkiin, koska se haluaa piilottaa todisteet kaupungissa surmatuista, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Hän arvioi, että Mariupolissa olisi kuollut tuhansia ihmisiä, minkä lisäksi tuhannet olisivat haavoittuneet.
Turkkilaiselle televisiokanavalle Mariupolin tilannetta kommentoinut Zelenskyi alleviivasi Venäjän jo yrittäneen aiemmin piilottaa esimerkiksi venäläisjoukkojen Butshassa tekemiä kauheuksia.
Butshasta löydettiin venäläisjoukkojen lähdön jälkeen siviilien ruumiita.
Venäjä on kiistänyt joukkojensa surmanneen siviilejä Butshassa, mutta satelliittikuvat ovat vahvistaneet ruumiiden olleen kaduilla jo kaupungin ollessa Venäjän hallinnassa.
Butshan hirmutekojen paljastumisen jälkeen venäläisjoukot ovat ukrainalaispresidentin mukaan kuitenkin muuttaneet taktiikkaansa, koska Venäjän johto on säikähtänyt sitä, miten maailma reagoi Butshan tapahtumiin.
Zelenskyi kommentoi venäläisten toimia televisiohaastattelun lisäksi torstaina alkuyöstä julkaistussa puheessa, jossa hän väitti venäläissotilaiden yrittävän poistaa surmaamiaan ihmisiä kaduilta ja kellareista miehittämillään alueilla.
– Tämä on vain pyrkimys piilottaa todisteet, eikä mitään muuta, hän sanoi puheessaan.
Zelenskyin mukaan venäläiset eivät kuitenkaan tule onnistumaan pyrkimyksissään, sillä surmattujen määrä on niin korkea.
– Kyse on tuhansista ihmisistä, sitä on mahdoton piilottaa, hän painotti turkkilaiskanavalle.
Yli 90 prosenttia Mariupolista tuhoutunut
Mariupolin pormestari Vadym Boitshenko sanoi keskiviikkona, että kaupungin asukkaista olisi alustavien arvioiden mukaan saanut surmansa ainakin 5 000 Venäjän pommitusten alkamisen jälkeen.
Pormestarin mukaan kuolonuhrien joukossa olisi noin 210 lasta.
Pormestari esitti arvioita kokouksessa pitämässään puheessa, josta julkaistiin otteita Mariupolin kaupunginvaltuuston Telegram-kanavalla julkaistussa viestissä, josta kertoivat englanniksi Washington Post ja CNN.
Venäläisjoukkojen väitetyistä kauheuksista Mariupolissa Boitshenko listasi esimerkkinä muun muassa lastensairaalan pommituksen sekä Venäjän maaliskuisen iskun teatteriin, jonka suojaan oli hakeutunut satoja ihmisiä.
Pormestarin mukaan Venäjä on tuhonnut satamakaupungin infrastruktuurista yli 90 prosenttia, mistä ainakin 40 prosenttia on vahingoittunut niin pahasti, ettei korjaaminen ole enää mahdollista.
Zelenskyi: Rauhanneuvottelut on käytävä, mutta jatkaminen vaikeaa
Turkkilaiskanavan haastattelussa presidentti Zelenskyiltä kysyttiin myös Ukrainan Venäjän kanssa käymistä rauhanneuvotteluista.
Zelenskyi on sanonut aiemmin, että Ukrainalle on "hyvin vaikeaa" neuvotella Venäjän kanssa venäläisjoukkojen Butshassa tekemien julmuuksien jälkeen.
Presidentti kertoo nyt kuitenkin, että neuvottelut Venäjän kanssa on käytävä joka tapauksessa.
– Uskon, että tätä sotaa on vaikea saada loppumaan ilman niitä, Zelenskyi kertoi turkkilaiskanavalle.
Hän sanoi kuitenkin, että neuvotteluiden jatkaminen on hänelle itselleen vaikeaa.
– Me ymmärrämme, kenen kanssa olemme tekemisissä, hän perusteli.
Uusimmat
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
Lataa lisää