(Sakara)
Yhtye julkaisi kolme vuotta sitten kymmenennen albuminsa ja nyt on luvassa kauan pantattua jatkoa. Syntynyt Vapauden kaupungit on samaa tuttua kuin aiemminkin, mutta hieman uudella otteella. Mukana on keikoilla mukaansa repäisevää kertosäe-ainesta, kuten Aivan kaikki käy, sekä puoskarimaisen unista materiaalia, kuten Mainosmiesten haamut.
Aivan ensimmäinen kehun ja kiitoksen kohde on levyn kannet. Harvoin nykyään törmää levyyn, jonka ulkomuoto saa todella kiinnostumaan ja on taidetuote siinä missä itse sisältökin. Yksinkertaista, toimivaa ja käsintehdyn oloista. Tummanpuhuvat kannet sarjakuvamaisuudessaan eivät ole synkät, vaan monia tarinoita kertovat. Tähti lisää kansista.
YUP on aina ollut jollain omituisella tavalla vaikeasti lähestyttävä yhtye. Kappaleiden sanat ovat olleet yksinkertaisella tavalla ajateltuja ja kiinnostavia. Sanat vain ovat eläneet toisessa maailmassa kuin melodia ja tunnelma. Siinä naapurihuoneessa. Hieman saavuttamattomissa, kuten yhtyekin.
Kunhan kuluu tuhat vuotta alkaa mukavan keskiaikaisessa hengessä ja on muutenkin piristävän monitasoinen. Kappaleessa Pullopää vaivutaan sen sijaan humalaiseen melankoliaan. Sanomisen pakosta tuo väkisinkin mieleen PMMP:n Taiteilian, mutta nyt taiteilijan tuska on vähemmän angstinen, enemmänkin säälittävä.
Maailmannäyttely on hieno lopetus levylle. Siinä ei häiritse juuri mikään, voi keinua mukana. Levy on vaihtelevaa, Tuttua YUP:ta joka nojaa ajoittain kertosäkeisiin. Tämä levy kannatti, mutta ei vetänyt syvään henkeä.
Teksti: Tiia Suorsa