Ruotsi 2008. Ohjaus: Tomas Alfredson. Käsikirjoitus: John Ajvide Lindquist, romaaninsa pohjalta. Tuotanto: Carl Molinder, John Nordling. Kuvaus: Hoyte Van Hoytema Laikkaus: Tomas Alfredson ja Daniel Jonsäter. Pääosissa: Kåre Hedebrant, Lina Leandersson, Per Ragnar, Henrik Dahl, Karin Bergquist, Peter Carlberg, Ika Nord, Mikael Rahm, Karl-Robert Lindgren, Anders T. Peedu. Kesto: 114 min.
Tomas Alfredsonin uuden ohjauksen idea kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta. 1980-luvun alun ruotsalaislähiössä koulukiusattu poika rakastuu naapurissa asuvaan tyttöön, joka on vampyyri.
John Ajvide Lindquistin romaaniin pohjautuva kauhuelokuva on ehtinyt kahmia useita kansainvälisiä palkintoja, ja se onkin persoonallisinta ruotsalaisdraamaa aikoihin. Tämä on paljon sanottu, naapurimaassa kun on aina osattu tehdä laatuelokuvia, varsinkin lapsista kertovia. Oikeiden lapsinäyttelijöiden löytäminen ja heidän ymmärtävä ohjaamisensa tuntuu olevan ruotsalaisten erikoisalaa.
Ystävät hämärän jälkeen alkaa uhkaavissa tunnelmissa. Äitinsä kanssa ankealla kerrostaloalueella asuva 12-vuotias Oskar (Kåre Hedebrant) kipuilee kiusaajiensa aiheuttaman ahdistuksen keskellä yksin. Seudulla liikkuu rituaalimurhaaja, joka tyhjentää uhrinsa verestä ja jättää metsään. Talvisena iltana Oskar kohtaa Elin (Lina Leandersson): kalpea kiharapää kulkee paljasjaloin pakkasellakin ja tuntuu heti ymmärtävän Oskarin erilaisuutta. Mutta tytöllä ja hänen huoltajallaan (Per Ragnar) on myös jotakin tekemistä murhien kanssa.
Ystävät hämärän jälkeen on erikoinen elokuva. Sekoittaessaan psykologista draamaa ja realistista ajankuvaa yliluonnolliseen kauhuun se pakenee lajityyppejä ja onnistuu tavoittamaan suorastaan maagisen tason. Elokuva on syvästi tunnistettava kuvaus lapsuudesta ja sen julmuudesta, erilaisuuden kokemuksista sekä aikuisten ja lasten välisen kommunikaation mahdottomista muureista.
80-luvulla kasvaneet muistavat koulun pakolliset uima- ja luisteluharjoitukset rumissa toppa-asuissa 20 asteen pakkasessa ymmärtämättömien opettajien ja ahdistavien nokkimisjärjestysten keskellä. Ajankohta tuo elokuvaan säväyksensä sekä esteettisesti että psykologisesti; nämä ovat lapsia ennen kännyköitä, tietokoneita ja kouluammuskeluja. Lindquistin visiossa sen sijaan veriurheilu uimahallissa kukoistaa.
Kauhuelokuvana Alfredssonin teos on katarttinen elämys vähän samaan tapaan kuin Brian De Palman hurmeinen klassikko Carrie (1976), jossa kiusattu kostaa ahdistelijoilleen yliluonnollisen avituksella. Elin vampyyrihahmo edustaa esiseksuaalisuutta, mahdollisuutta rakkauteen ja toisaalta kuolemaan. Hän on eräänlainen aikuisten maailman portinvartija ja toisaalta ikuinen lapsi. ”Anna sen oikean tulla sisään”, kehottaa alkukielinen nimi monimerkityksisesti.
Kaikki elokuvan lapset näyttelevät oivallisesti, erityisesti pääpari, herkkäilmeinen Hedebrant ja hämmentävän sukupuolettomat kasvot omaava Leandersson. Valtavissa silmissään hän onnistuu näyttämään vuoroin nuorelta ja vanhalta, tytöltä ja pojalta, haavoittuvaiselta uhrilta ja paholaiselta.
Teksti: Tuuve Aro