USA, 1998. Käsikirjoitus ja ohjaus: Mark Steven Johnson. Kuvaus: Aaron E. Schneider. Leikkaus: David Finfer. Tuotanto: Laurence Mark, Roger Birnbaum. Pääosissa: Ian Michael Smith, Joseph Mazzello, Ashley Judd, Oliver Platt, David Strathairn. Kesto: 115 min.
Kirjailija John Irving ei pidä romaaniensa filmatisoinneista. Simon Birch on kuitenkin jo järjestyksessä kolmas Irving-elokuva ja toteutukseltaan näistä kolmesta kaikkein löyhimmin yhteydessä romaaniin.Lupa muuttaa Ystäväni Owen Meany elokuvaksi heltisi sillä ehdolla, että elokuva ei käyttäisi nimenään romaanin nimeä: Owen Meany muuttui siis Simon Birchiksi. Mutta vaikka Irving niin kovasti vieroksuukin elokuvaa tarinankertomisen välineenä, Mark Steven Johnsonin filmatisointi on syvällinen ja liikuttava, pienten ihmisten suurenmoisen ystävyyden kuvaus. Romaani kuvaa aikajaksoa lapsuudesta Vietnamin sotaan asti, mutta elokuva päättyy prologia ja epilogia lukuunottamatta siihen, kun ystävykset ovat 12-vuotiaita. Tästä huolimatta Irvingin ei pitäisi olla närkästynyt Johnsonin sydämellisestä elokuvasta, jota ei kannata lähestyä romaanin kautta vaan katsoa sitä omana itsenäisenä kertomuksena. Kirjailija onkin kuulemma antanut elokuvalle siunauksensa. Ja kuinka muuten Irvingin tiiliskiviromaaneja voitaisiinkaan kääntää elokuviksi kuin tekemällä rankkoja valintoja?
Tarina sykkii pääosan esittäjänsä Ian Michael Smithin pikkiriikkisen ruumiin ja sydämen kautta. 11-vuotias Smith on nukenkokoinen, 94-senttinen poika, joka sairastaa Morquion-oireyhtymää, jossa esiintyy luuston, hermoston ja sydäntoimintojen vaurioita. Elokuvassa hänen esittämänsä Simon Birch syntyy maailmaan ihmeenä ja puolivahingossa, kun äiti sattuu aivastamaan synnytyssalissa. Pienimpänä eloonjääneenä vauvana Simonin ei uskota selviävän hengissä muutamaa päivää kauemmin. Mutta hän elää sinnikkäästi ympäristön ja jopa omien vanhempiensa hyljeksimänä outolintuna. Ystävyyttä, lämpöä ja rakkautta hän saa vain naapurinpojalta Joelta ja tämän äidiltä, joita hän pitää todellisena perheenään. Oman ulkomuotoaan hän yrittää selittää sillä, että Jumala on suunnitellut hänen elämälleen tarkoituksen ja tehtävän; hän uskoo, että hänen tehtävänään on jonain päivänä tulla sankariksi. Optimismi, huumori, äly ja kaikenlainen itsesäälin hylkääminen tekee pienestä Simonista kaikkien erilaisten ihmisten suuren sankarin. Herkän roolityön tekee myös 15-vuotias Joseph Mazzello, joka on ollut mukana elokuvakuvioissa jo kymmenen vuotta.
Elokuvaa kuljettaa molempien poikien etsiminen: Joe etsii tuntematonta isäänsä ja Simon tarkoitusta elämälleen. Elokuvassa on karikatyyrimäisiä mutta elokuvan nostalgiseen tyylilajiin istuvia typeriä henkilöhahmoja - ja toisaalta tyyppejä, jotka suorastaan huokuvat hyvyyttä. Elokuvan rakenne tukee sen nostalgiaa. Tarina alkaa, kun aikuiseksi varttunut Joe (kertoja Jim Carrey) muistelee parasta ystäväänsä ja tältä saamiaan elämänviisauksia.
Sadunomaista lumoa on saatu aikaan tarumaisilla maisemilla, toisinaan dramaattisella valaistuksella ja kameralla, joka poimii osuvasti juuri oikeita kohteita tarkoituksellisesti alleviivaten. Asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, joka on usein kärjistynyt tai vääristynyt mutta havainnoitsijansa kannalta silti niin aito. Owen Meanyn filmatisointi on ollut pitkään Johnsonin haave. Käsikirjoittajana (mm. Grumpy Old Men) uraa luonut Johnson kunnioittaa esikoiselokuvallaan Irvingin tarinan henkeä. Oikean tunnelman vangitseminen luulisi kirjailijan kannalta olevan tyydyttävin mahdollinen lopputulos.
Teksti: Minna Karila