Yrjö Kukkapuro/ Karuselli tuoli

Yrjö Kukkapuron suunnittelema Karuselli on hyvä esimerkki tuolista joka sopii muotoilunsa ansiosta sekä kotiin että julkisiin tiloihin. Sen suunnitteluprosessi oli pitkä. Kukkapuro oli vielä opiskelija, kun hän alkoi suunnitella sitä1950-luvun lopulla. Lasikuitu oli silloin vasta tullut uutuusmateriaali ja vasta valmistumassa oleva sisustusarkkitehti oli maailmoja mullistavasta materiaalista tietysti innoissaan. Kuitenkin kokeiluja oli mahdotonta tehdä opiskelijan budjetilla ja oli odotettava aina vuoteen 1964 ennen kuin tuoli lopulta tuli tuotantoon.

Kukkapuro olikin todennut vaimolleen, että "olen nyt niin monta vuotta tätä tehnyt että kun tämä on valmis, niin koko maailma on varmaan täynnä samanlaisia." Vaan eipä ollut! Ja kyllä sitä sitten tehtiinkin - 1000 tuolin vuosivauhtia, kunnes öljykriisi vuonna 1973 moninkertaisti sen hinnan ja valmistus väheni.

Karuselli on ergonomisesti tarkkaan suunniteltu. Sen muoto on otettu suoraan ihmisestä - nimittäin suunnittelijasta itsestään! Hän mm. istui katiskaverkon päällä tutkiessaan ihmiskehon muotoa. Tämä oli vielä 60-luvulla uutta, sillä ergonomia sanaakaan ei oltu vielä keksitty.

Joskus voi lukea tai kuulla tarinan, että Kukkapuro olisi humalapäissään istahtanut hankeen ja löytänyt tuolin muodon ylös noustessaan, mutta sen tarinan keksi Sir Terrence Conran käydessään Suomessa. Se on siis vain kaupunkilegenda.Tuoli on sen sijaan täyttä totta vaikka se onkin esiintynyt mm. tieteisfilmin avaruusaluksen ohjaamotuolina.


Toimittaja Hanna Sumari
Kuvauksen tuoli Tomorrow's Antique

(t.i.l.a. osa 34, 14.12.2003)

Lue myös:

    Uusimmat