Yölintu-yhtyeen Matti Silmu tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeuteen

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut iskelmäyhtye Yölinnun toisen perustajan Matti Silmun törkeästä velallisen epärehellisyydestä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Tänään annetun tuomion mukaan Silmu lähes tuplasi palkkansa vuodesta 2013 vuoteen 2014 Yölintu Oy:n johdossa. Vuonna 2014 hän nosti yli 80 000 euroa palkkaa maksukyvyttömästä yhtiöstä. Yhtiö asetettiin tuomion mukaan konkurssiin kesäkuussa 2015.

Oikeuden mukaan Silmun palkan määrä ei perustunut yhtiössä tehtyyn sopimukseen tai hänen tekemäänsä työmäärään. Hänet määrättiin korvaamaan yhtiön velkojana toimineelle Verohallinnolle 40 000 euron vahingonkorvaukset.

Lue myös:

    Uusimmat