Marko Yli-Hannuksela oli Suomen painijoukkueen ässäkortti Kiinan MM-kisoissa, ja se piti. Mutta hopeamitali "Myhille" ja Suomelle 74 kilon sarjassa oli äärettömän kovan työn takana. Ilmajokinen taisteli neljästä karsintaottelussaan jokaisessa veitsi kaulalla. Kaikki ottelut päättyivät nimittäin suomalaiselle jaksovoitoin 2-1.
Ainoa mikä suomalaista jäi harmittamaan, oli hävitty finaali. Siinä Yli-Hannuksela oli tilastojen valossa jopa suosikki, sillä Ukrainan Volodimir Shatskih, 27, ei ole aiemmin sijoittunut arvokisoissa mitaleille. Hän on ollut MM-kisoissa kerran neljäs ja toisen kerran viides, joten mikään turha mies ei vastassa ollut.
- Hopeakin kelpaa, ja aina on kiva olla palkintopallilla. Vähän jäi finaali harmittamaan, mutta onko niin, ettei vanha (32 v.) enää jaksa viittä matsia päivässä, selvästi tyytyväinen Yli-Hannuksela naurahti.
Yli-Hannuksela hävisi finaalinsa ensimmäisen jakson varoituksen vuoksi ja toisen jakson vastustajan kolmen pisteen junttanostoon. Viimeisen puolen minuutin kohdalla ukrainalainen pistettiin mattoon, mutta suomalaisen junttayritys oli voimaton.
Aamuottelut söivät miestä
Yli-Hannukselan on turha murehtia loppuottelua, sillä karsintaotteluissa suomalainen taisteli kuin leijona. Ensimmäisen tiukan voiton jälkeen Myhi alkoi jo seuraavissa otteluissa tuuletella kovien vääntöjen jälkeen. Tiukimmilla Yli-Hannuksela oli toisen kierroksen ottelussaan kuubalaista Odelis Herreraa vastaan. Suomalainen oli häviämässä ottelua ja sitä myötä putoamassa jatkosta, kun raaka kravattiote puri ottelun viimeisellä sekunnilla.
Äärettömän tiukka ottelu oli myös neljännen kierroksella ja finaalipaikan varmistaneessa ottelussa, kun vastassa oli Georgian vuoden 2003 maailmanmestari ja kevään EM-kisojen pronssivoittaja Manutshar Kvirkvelinin. Ottelu päättyi 2-1, 1-2, 1-1, eli tiukempaa ei painimatsissa oikein voi olla.
- Tiukkoja matseja kaikki. Varmaan on kokemuksesta paljon hyötyä näin kovissa turnauksissa, tuumi Yli-Hannuksela, jonka pistesuorituksia tuomarit joutuivat tuon tuosta syynäämään videolta.
"Välikisat" menivät lähes nappiin
Ennen Guangzhoun MM-kisojen alkamista Yli-Hannuksela myönsi, että motivaatio ei ole ihan sata, "vaikka mitaleista lähdetään taistelemaan tietysti". Motivaatiovaikeudet johtuivat siitä, että painin olympiapaikat ovat jaossa vasta ensi vuoden kisoissa.
- Pekingiä ajatellen tämä on ollut erittäin hyvä kokemus. Ollaan oltu täällä yli kaksi viikkoa, ja siitä on varmasti hyötyä olympialaisia ajatellen, Yli-Hannuksela tuumi.
Arvokisojen mitaliputkelle on siis odotettavissa jatkoa, kun miehen selvä tavoite on vuoden 2008 Pekingin olympialaiset.
- Sitä ennen ei ole hirveä hinku Kiinaan, naurahti Yli-Hannuksela, jolle tuore hopeamitali oli jo seitsemäs arvokisamitali. MM-mitaleita on nyt kaikkia värejä, kun Puolasta yhdeksän vuotta sitten tuli kultaa ja Budapestista viime vuonna oli tuomisina MM-pronssia.
Kim-Jussi Nurmela sijoittui 84 kilon sarjassa viidenneksi. Nurmela kärsi pronssiottelussa 0-2 (3-3, 0-5) -tappion Iranin Tahmasebi Samanille.
Painin MM-kilpailut, kreikkalais-roomalainen paini, 2. päivä, suomalaisten mitaliottelut:
74 kg: loppuottelu: Volodimir Shatskih Ukraina-Marko Yli-Hannuksela Suomi 2-0 (2-1, 3-0).
Yli-Hannuksela sijoittui hopealle.
84 kg, sijat 3-5: Saman Tahmasebi Iran-Kim-Jussi Nurmela Suomi 2-0 (3-3, 5-0).
Nurmela sijoittui 5:nneksi.
Aamupainit:
1. kierros:
74 kg: Marko Yli-Hannuksela Suomi-Roman Meleshin Kazakstan 2-1 (0-2, 3-0, 3-0).
84 kg: Kim-Jussi Nurmela Suomi-Fritz Aenes Norja sv. 1.55.
96 kg: Justin Ruiz USA-Rami Hietaniemi Suomi 2-0 (1-1, 2-0).
Hietaniemi karsiutui jatkosta.
2. kierros:
74 kg: Yli-Hannuksela-Herrero Odelis Kuuba 2-1 (2-3, 1-1, 2-2).
84 kg: Nurmela-Gang Wang Kiina 2-1, 4-2, 1-3, 7-3).
3. kierros:
74 kg: Yli-Hannuksela-Thomas Dantzler USA 2-1 (1-1, 7-0, 4-1).
84 kg: Nurmela-Artur Michalkiewicz Puola 2-0 (4-3, 6-0).
4. kierros:
74 kg: Yli-Hannuksela-Manuchar Krirkvelia Georgia 2-1 (2-1, 1-2, 1-1)
84 kg: Nurmela-Nazmi Avluca Turkki 0-2 (0-8, 0-6)
Painija Marko Yli-Hannuksela
- Syntynyt 21. joulukuuta 1973 Ilmajoella.
- Kotipaikka: Ilmajoki.
- Seura: Ilmajoen Kisailijat.
- Valmentaja: Seppo Yli-Hannuksela.
- Pituus/paino: 170 cm/80 kg.
- Laji: Kreikkalais-roomalainen paini.
Parhaat saavutukset:
MM-94 6./68 kg
EM-94 12./68 kg
MM-95 8./68 kg
EM-95 3./68 kg
EM-96 5./68 kg
OL-96 15./68 kg
MM-97 1./76 kg
EM-97 4./69 kg
MM-98 9./76 kg
EM-98 7./76 kg
MM-99 10./76 kg
EM-99 6./76 kg
EM-00 12./76 kg
OL-00 3./76 kg
MM-01 6./76 kg
EM-01 9./76 kg
MM-02 9./74 kg
EM-02 3./74 kg
MM-03 7./74 kg
EM-03 8./74 kg
OL-04 2./74 kg
Vuoden urheilija 2004
MM-05 3./74 kg
MM-06 2./74 kg.
(MTV3-STT)