Kokonainen kaupunki muuttaa: Kiiruna joutuu väistymään kaivoksen tieltä Ruotsissa – 20 000 ihmisen siirto-operaatio maksaa jopa 4 miljardia euroa

Viimeisimmän suunnitelman mukaan Ruotsin Lapissa sijaitsevasta Kiirunasta purettaisiin tai jyrättäisiin maan tasalle noin 70 prosenttia. Koko keskusta puretaan korkeine kerrostaloineen, kouluineen ja hotelleineen.

Kiirunan kaupungin pohjoispuolelta Luossavaaran alta on löydetty yli kilometrin syvyydestä todella suuri rautamalmiesiintymä. Se varmistaisi kaivoksen jatkumisen vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Lupaava uusi esiintymä ulottuu aina 2 300 metrin syvyyteen saakka. Tutkimme uusia miehittämättömiä louhintamenetelmiä, joilla malmin saisi niin syvältä ylös kannattavasti. Tutkimusta varten on perustettu koekaivos, kertoo LKAB:n viestintäjohtaja Bo Krogvig.

Vertailun vuoksi suuret kansainväliset kaivosyhtiöt nostavat rautamalmia avolouhoksista, joissa tuotantokustannus jää murto-osaan Kiirunasta. Kiirunan valtteja ovat malmin puhtaus ja asiakkaiden toiveita mukaileva malmin pelletointi.

Kaivos toiminut sata vuotta

Vielä noin vuosi sitten LKAB:n toimitusjohtaja Jan Moström kertoi kiirunalaisia sokeeranneen uutisen, jonka mukaan nykyisen kaivoksen pohjalta, 1 365 metrin syvyydestä, ei ole koekairauksissa löydetty lisää rautamalmia. Esiintymä ei jatkuisi vinona pistona enää syvemmälle, kuten on ounasteltu. Samalla tiedotettiin, että nykyiset malmivarat riittäisivät runsaaksi kymmeneksi vuodeksi.

Noin 2 500 henkeä työllistävä kaivos on toiminut jo yli sata vuotta. Kaikkiaan Kiirunassa on asukkaita vajaat 23 000.

Siirron hinta: 30–40 miljardia kruunua

Nyt kiirunalaiset voivat huokaista helpotuksesta.

– LKAB:llä on jatkossakin varaa suoriutua velvoitteestaan. Kiirunan kaupungin siirto uuteen paikkaan, itään noin kolmen kilometrin päähän, maksaa varovaisen arvion mukaan 30–40 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 2,8–3,8 miljardia euroa. Sen maksaa kaivosyhtiö. Uudelleenrakentamiseen käytetään joka vuosi noin 1,1 miljardia kruunua, kertoo Kiirunan kunnanjohtaja Gunnar Selberg.

Nykyisellä rahan tulolla LKAB maksaisi kaupungin siirron melko nopeasti, sillä yhtiö kirjasi viime vuoden liikevaihdoksi 31,2 miljardia kruunua ja voitoksi 10,2 miljardia kruunua. Osinkoa yhtiön hallitus esittää jaettavaksi 6,1 miljardia kruunua.

LKAB:lla on suuret rautamalmikaivokset myös Jällivaarassa ja Svappavaarassa, mutta huomattava osa yhtiön viime vuoden tuloksesta tehtiin Kiirunassa, jossa on myös malmin pelletointilaitos.

Hyvään tulokseen avitti rautamalmin hinta, joka talvella 2018 nousi 125 dollariin tonnilta. Hinnan ennustetaan laskevan tänä vuonna noin 80 dollariin tonnilta. Vuonna 2015 rautamalmin hinta putosi alle 50 dollarin, jolloin moni pieni rautakaivos, kuten Pajalan Kaunisvaaran-kaivos, ajautui konkurssiin.

Koko keskusta puretaan

LKAB arvioi malmivaroikseen 1,5 miljardia tonnia, josta miljardi tonnia olisi Kiirunan-kaivoksessa. Kiirunan uusi malmilöytö on jopa kaksi kertaa suurempi, joten Luossavaaran alla voisi olla vähintään kaksi miljardia tonnia malmia. Sen arvo rautamalmin sadan dollarin keskihinnalla olisi jopa 200 miljardia dollaria.

Luossavaraan uusi löytö merkitsee sitä, että Kiirunan kaupungin siirto pitää toteuttaa entistäkin laajempana. Selbergin mukaan viimeisimmän suunnitelman mukaan kaupungista purettaisiin tai jyrättäisiin maan tasalle noin 70 prosenttia.

Koko keskusta puretaan korkeine kerrostaloineen ja Scandic-hotelleineen vuoden 2025 jälkeen, samoin kaksi koulua, poliisitalo ja Folkethus.

– Vanha kaupunkisiluetti katoaa purkamisen myötä. Korkeat kerrostalot uhkaavat romahtaa, kun kaivos laajenee kaupungin alla ja maanpinta järkkyy. Viime vuonna purettiin kaupungintalo. Vain sen historiallinen kellotorni saatiin siirrettyä uuden kaupungintalon edustalle ehyenä, kunnanjohtaja Selberg kertoo.

Uusi kaupungintalo Kristallen rakennettiin ensimmäisenä Tuolluvaaran vanhalle kaivosalueelle vuonna 2016. Muutamassa vuodessa sen ympärille on valmistunut toinen toistaan komeampia julkisia rakennuksia ja yksi asuinkerrostalo.

Lue myös:

    Uusimmat