Yleisö ulvoi Fernando Alonsolle – yllättäjä jakoi Verstappenille jo velmun vihjauksen tulevasta

Kanadan GP:n yleisö hurrasi suosiotaan Fernando Alonsolle, kun F1-konkari oli jysäyttänyt aika-ajoissa kakkosruutuun. Alpinen espanjalaiskuljettaja löi pilke silmäkulmassaan painetta jo paalumies Max Verstappenille.

Alonso osoitti kokeneen rattimiehen kykyjään jo aika-ajoja edeltäneissä kolmansissa harjoituksissa oltuaan märällä radalla koko joukon nopein. Rata kuivui aika-ajojen edetessä, mutta Alonso pystyi silti tykittämään itsensä kosteissa Montrealin olosuhteissa kakkoseksi.

– Tuntuu upealta. Tämä on ollut uskomaton viikonloppu meille, Alonso sanoi aika-ajojen jälkeisessä haastattelussa.

– Olemme olleet kilpailukykyisiä harjoituksissa, kuten tavallisesti perjantaisin olemmekin, mutta vaikutamme menettävän lauantaiksi hiukan vauhtiamme.

Nyt näin ei kuitenkaan käynyt.

– Kiitos märkien olojen auto oli mega. Oloni oli luottavainen tätä autoa ajaessa. Fanit myös puskivat minua lisää.

Nämä sanat sanottuaan yleisö suorastaan ulvoi espanjalaiselle. 

Ja perään eturiviin yltäneeltä Alonsolta tuli lisää nannaa.

– Uskon, että hyökkäämme Maxin kimppuun ensimmäisessä mutkassa, kaksinkertainen maailmanmestari sanoi pilkettä silmäkulmassaan.

Yleisö hurrasi tämän jälkeen jälleen.

MM-sarjaa johtava, Red Bullin hallitseva maailmanmestari Verstappen päihitti Alonson aika-ajoissa 0,645 sekunnin turvin. Kolmosruutu meni Ferrarin Carlos Sainzille.

Suomalaiskuski Valtteri Bottas oli Alfa Romeollaan aika-ajojen 11:s, kun taas tallikaveri Guanyu Zhou sijoittui kymmenenneksi.

Lue myös:

    Uusimmat