Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen on tyytyväinen yhtiönsä rahoitusta koskevaan ratkaisuun. Kivinen arvioi, että pitkään jatkunut epätietoisuus väistyy vihdoin.
– Tältä pohjalta pääsemme kehittämään pitkäjänteisesti toimintaamme, hän sanoo.
Kivisen mielestä veroluonteinen rahoitusratkaisu edistää lisäksi voimakkaasti oikeudenmukaisuutta.
– Nykyisellään noin neljännes kotitalouksista ei maksa Ylen palveluista, vaikka kaikki niitä käyttävät. Uudistus alentaa maksua keskimäärin yli 80 euroa kotitaloutta kohti, kun maksajia on enemmän. Yksin asuvilla maksu puolittuu ja pienituloisimmat jäävät sen ulkopuolelle.
Kivinen on tyytyväinen tulevaan Yle-veroon. Toisin kuin mahdollisuutena väläytetty budjettiratkaisu, Yle-vero velvoittaa yhtiönkin toimimaan eri lailla.
– Kun verokorttiin on merkitty selvästi, että tämän minä maksan Ylestä, niin velvoite on meille yleläisillekin aito ja luonnollinen; meidän tulee hoitaa tehtävämme hyvin, jotta täytämme veronmaksajien odotukset.
Rahoitustaso miellyttää
Myös Ylen tuleva rahoitustaso miellyttää toimitusjohtajaa.
– Nykyisen laajuinen toiminta on turvattu 500 miljoonan euron vuosittaisella rahoituksella. Viime vuosien alijäämät – 26,5 miljoonaa euroa viime vuonna ja seitsemän miljoonaa tänä vuonna – ovat pakottaneet meidät säästämään kohdissa, joista ei pitäisi säästää, Kivinen selvittää.
Väärinä säästökohteina hän mainitsee muun muassa kotimaiset ohjelmistohankinnat, urheiluoikeudet ja henkilöstöpanostukset.
– Kaikkea emme voi silti tehdä, mikä jatkossakin pakottaa meidät terveellä tavalla valintoihin.
Ylen uuden rahoitusmallin on määrä tulla voimaan vuoden 2013 alusta eli tv-maksu säilyy vielä ensi vuoden. Yli 80 vuotta palvellut laiteriippuvainen maksu siirtyy sen jälkeen historiaan.
Toimitusjohtaja Kivinen uskoo, että uudella Yle-verolla pystytään takaamaan Ylen toiminta pitkään.
(MTV3)