"Yle siirrettävä budjettirahoitukseen"

Hannu Syrjäsen mukaan valtion pitäisi jatkossa miettiä mitkä ovat yleisradiotoiminnan rajat ja miten se rahoitetaan. Syrjänen ottaa kantaa myös lööppikeskusteluun.

Viestinnän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen kannattaa Yleisradion kytkemistä valtion budjettirahoitukseen. Hänen mielestään valtiovallan tulisi jatkossa entistä tarkemmin pohtia, minkälainen julkisen palvelun yleisradioyhtiö Suomessa tarvitaan, mitkä ovat yleisradiotoiminnan rajat ja miten se rahoitetaan.

Samalla hän muistuttaa, että uudessa mediamaailmassa on entistä tärkeämpää, että mediakilpailu on reilua ja valtiovalta puuttuu omilla toimillaan siihen mahdollisimman vähän.

YLE:n linkkitorni

-On tarpeen kysyä, onko oikein, että julkinen yleisradioyhtiö voi kilpailla vahvasti veroluonteisella maksulla subventoituna ja syvästi tappiollisena yksityisten mediatalojen kanssa alueilla, joita on kovin vaikea nähdä julkiseen palveluun kuuluviksi, Syrjänen totesi puhuessaan Sanomalehtien liiton kevätkokouksessa Oulussa torstaina.

"Lööpit journalismia"

Syrjänen kommentoi myös viimeaikaista lööppikeskustelua. Hänen mielestään sananvapauden kannalta ei ole hyvä merkki, jos viranomainen pyrkii ohjaamaan niiden sisältöä.

Syrjänen muistuttaa, että lööppi on lehden journalistinen elementti. Sitä pitää arvioida journalismin eikä mainonnan kriteerein. Lööpin tehtävä on kertoa totuudesta tinkimättä asioista, joilla on kantoa päivän tai viikon puheenaiheeksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat