Yle: Lastenkoti ei lähtenyt etsimään Koskelan teinimurhan uhria, vaikka vanhemmat pyysivät – myös koulun toiminnasta paljastui puutteita

Koskelan teinimurhan uhri jäi ilman tukea koulussa ja lastensuojelussa, kertoo Yle laajassa selvityksessään.

16-vuotias poika surmattiin Helsingin Koskelassa joulukuun alussa ja murhassa on nostettu syytteet kolmea vuonna 2004 syntynyttä poikaa vastaan.

Helsingin poliisi on aloittanut esiselvityksen, jossa tarkastellaan sitä, oliko viranomaisten toiminta riittävää ennen henkirikosta. Selvityksen taustalla on muun muassa se, että esitutkinnassa paljastui uhriin kohdistuneen ennen henkirikosta pitkään jatkunutta kiusaamista ja useita pahoinpitelyitä.

Ylen mukaan uhri oli jäänyt ilman tarvittavaa tukea erityisesti alakoulun aikana sekä myöhemmin lastensuojelun asiakkaana.

Viimeiset viikkonsa uhri vietti lastenkodissa. Ylen mukaan poikaa ei lähdetty etsimään lastenkodin toimesta koko viikonloppuna, vaikka vanhemmat sitä pyysivät useaan kertaan, kun poika ei saapunut tekoa seuraavana aamuna sovittuun tapaamiseen. Lastenkodin johtaja ja Helsingin kaupungin lastensuojelun johto eivät halua kommentoida asiaa Ylelle.

Ylen haastattelemat opettajat puolestaan kertovat, että koulussa uhrin vaikeuksiin puututtiin liian myöhään ja ne jäivät paikoin selvittämättä. Opettajat pitävät uhrin kannalta kohtalokkaana niin sanottua erityistä tukea ja sitä, ettei tukea annettu tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.

Murhan käsittely aloitetaan Helsingin käräjäoikeudessa 17. helmikuuta. Syyttäjän mukaan tapauksessa on nostettu murhan lisäksi syytteet myös ryöstöstä, yllytyksestä ryöstöön ja yhdeksästä pahoinpitelystä, joihin kolme nuorukaista niin ikään liittyvät.

Lue myös:

    Uusimmat