Yle: Lääkäri soitti 91-vuotiaalle vanhukselle ja ilmoitti puhelun päätteeksi elvytyskiellosta – Vanhuspalvelujohtaja järkyttyi: "Kuulostaa ihan hirveältä"

Koronakuolemista kärsineen hoivakodin toimintavastuu siirtyy Attendolta kuntayhtymälle 7:20
Katso yllä oleva video: Koronakuolemista kärsineen hoivakodin toimintavastuu siirtyy Attendolta kuntayhtymälle.

91-vuotias Tuusulassa kotonaan asuva vanhus sai viime tiistaina yllättäen puhelinsoiton lääkäriltä, jonka päätteeksi lääkäri ilmoitti vanhuksen elvytyskiellosta, kertoo vanhuksen lapsenlapsi Ylelle.

Ylen näkemän potilasasiakirjan mukaan lääkärin päätös johtuu siitä, että vanhuksen eloonjäämisennuste olisi erittäin huono, jos häntä jouduttaisiin elvyttämään. 

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä Keusote vahvistaa Ylelle, että satojen vanhusten hoitosuunnitelmia on käyty etäyhteyden välityksellä läpi kevään aikana koronaepidemian vuoksi.

Keusoten vanhuspalvelujohtaja Erja Pentin mukaan vanhuksen kohdalla käynyt tilanne on "kammottava".

– Kuulostaa ihan hirveältä. Tuommoista ei saa käydä. Ei missään nimessä.

Valvirasta kommentoidaa Ylelle, että elvytyskieltoa tai tehohoidon rajoittamista koskevat päätökset pitää tehdä lähtökohtaisesti tapaamisissa.

Lue myös:

    Uusimmat