Yksityisen sektorin energia-alalle työehtosopimus

Energia-alaa uhannut sähköasentajien lakko väistyy. SAK:lainen Sähköalojen ammattiliitto ja työnantajia edustava Energia-alan keskusliitto Finergy pääsivät sopuun uudesta työehtosopimuksesta tänä iltana.

Sähköliitto oli varautunut päättämään painostustoimista, mikäli ratkaisua ei olisi saavutettu päivän aikana. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 4500 energia-alan työntekijää yksityisen sektorin voimalaitoksissa sekä sähköverkko- ja urakointiyhtiöissä.

Kaksivuotinen sopimus noudattelee palkankorotuksiltaan ja sopimuskirjauksiltaan yleistä linjaa. Sopimus nostaa palkkoja 2,2 prosenttia keväällä 2002 ja keväällä 2003 silloisen työmarkkinoiden yleisen linjan mukaisesti.

Osapuolet sopivat myös siitä, että alalla otetaan vuonna 2003 käyttöön vuosia valmisteltu työntekijöiden uusi palkkausjärjestelmä.

Sähköliiton puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd.) mukaan sopimuksen merkittävin asia on se, että yli kymmenen vuotta suunnitellusta alan palkkarakenneratkaisusta päästiin sopimukseen, joka antaa mahdollisuuden hoitaa nykyistä oikeudenmukaisempaa palkkausta työpaikoilla ja parantaa sopimuksen minimiehtoja.

Energia-alan uuteen palkkajärjestelmään siirrytään vuoden 2003 helmikuussa. Järjestelmässä peruspalkka määritellään tehtävän vaativuuden mukaan. Energia-ala on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun lopulta lähtien.

SAK:lainen Sähköalojen ammattiliitto ja Talotekniikka liitto eivät ole vielä päässeet sopuun työsopimuskiistassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat