Yksi erityinen seikka Kaapo Kakon pelaamisessa herättää kummastusta – "Ihmeellinen kyky"

Kaapo Kakko oli jälleen yksi Leijonien pirteimmistä pelaajista, kun Suomi koki ikävän 2-4-tappion Saksalle. Kakon yksi erityinen ominaisuus ihmetyttää C Moren jääkiekkoasiantuntijaa Ville Niemistä.

Jo kolmannessa perättäisessä ottelussa maaleitta jäänyt Kakko pyrki aktiivisesti iskemään kiekon Saksa-vahti Philipp Grubauerin selän taakse. Kakko olikin yksi Suomen ahkerimmista laukojista kuudella kudillaan. Nuori tähtihyökkääjä tarjoili myös useamman laadukkaan maalipaikan ketjutovereilleen.

– Näkee, että nuori mies pyrkii ratkaisuihin, mikä on aina hyvä asia. Kaikin puolin hän pelaa erinomaista jääkiekkoa. Antoi loistavia syöttöjä, joista naapuri olisi voinut pistää kiekkoa verkkoonkin, Karri Kivi kehuu Kakon pelisuoritusta.

Kakko on lohkovaiheen jälkeen Suomen paras pistemies seitsemällä tehopisteellään. Ville Nieminen nostaa Kakon pelaamisesta yhden erityisen seikan esiin, mikä herättää Pelicans-luotsissa pientä kummastusta.

– Ihmeellinen kyky, millä hän saa kiekkoa noin paljon. Normipelaaja ei saa kiekkoa noin paljon. Tuskin hän nyt niin mukava jätkä on, että hänelle syötellään kiekkoa. Joku siinä liikeradassa on, hänellä on aina kiekko, Nieminen kummastelee.

Karri Kivellä oli studiossa kuitenkin Niemisen pohdiskeluun simppeli vastaus.

– Me olemme oppineet, että Kaapo Kakko ei ole normaali ihminen. Hän on vähän spesiaali, Kivi myhäilee.

Lue myös:

    Uusimmat