Yksi kuoli Pieksämäen ammuskelussa

Ampumavälikohtaus vaati yhden ihmishengen Pieksämäellä tänään iltapäivällä. Ammuskelussa loukkaantui lisäksi neljä ihmisiä.

Kuolonuhri oli vuonna 1954 syntyneen ampujan avovaimo. Poliisi nappasi ammuskelijan klo 19.30 noin kolmen tunnin kuluttua välikohtauksesta. Poliisi aloitti illalla miehen kuulustelut. Hän oli poliisin mukaan keskivahvassa humalassa.

Välikohtaus alkoi Kontionpuiston kaupunginosassa ampujan kotona, kun mies ampui useita kertoja kohti avovaimoaan. Nainen lähti haavoittuneena karkuu naapuriin mies perässään. Siellä mies lopulta surmasi avovaimonsa ja ryhtyi sen jälkeen ampumaan muita paikalla olleita.

Naapurissa vietettiin parhaillaan tyttären rippijuhlia, ja haavoittuneet olivat juhlavieraita. 15-vuotias tyttö ei loukaantunut.

Mies piiritettiin metsään

Poliisin saapuessa paikalle mies piileskeli läheisessä metsässä. Metsästä kuului ammuskelua, ja poliisin mukaan vaikutti siltä, että mies aikoi ampua kaikkia vastaantulijoita. Poliisi piiritti alueen ja partiolle annettiin käsky yrittää pitää mies alueella. Poliisit saivat myös luvan käyttää ampuma-asetta, ellei mies antaudu.

Laajoissa etsinnöissä mm. suljettiin useita teitä ja katuja. Asukkaita opastettiin pysymään sisätiloissa ja laittamaan ovensa lukkoon. Poliisi luonnehti tilannetta hengenvaaralliseksi.
-Onneksemme asutusalue rajoittui puistoon, joten alue on hiljainen liikenteellisesti eikä ampuja päässyt pois alueelta, kertoi komisario Tarmo Hämäläinen.

Poliisi sai jonkin ajan kuluttua puhelinyhteyden ampujaan, jolla oli kännykkä mukanaan. Tämä ei ollut halukas antautumaan. Hän yritti ampua poliisiakin piirityksen aikana. Kun mies kiipesi erän talon katolle, hänellä oli käsissään ainakin tehokkaita käsiaseita. Mies antautui lopulta poliisille puhelinkeskustelun jälkeen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat