YK:n ihmisoikeusvaltuutettu vakuutti päässeensä tapaamisiinsa Kiinan uiguurialueella ilman valvontaa

Bachelet kertoi esittäneensä Kiinan-vierailullaan kysymyksiä muun muassa maan terrorismin vastaisista toimenpiteistä.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet kertoi lauantaisessa lausunnossaan Kiinan-vierailunsa jälkeen, että hän oli päässyt Xinjiangin uiguurialueella tapaamisiinsa ilman valvontaa.

Tiedotustilaisuudessa hän kuitenkin painotti, ettei hänen matkansa ollut tutkimus, vaan tilaisuus avoimelle vuoropuhelulle Kiinan ihmisoikeustilanteesta.

Bachelet kertoi kannustaneensa Xinjiangin viranomaisia tarkistamaan kaikki terrorismin vastaiset toimensa sen varmistamiseksi, että ne ovat täysin kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisia.

Lisäksi Bachelet sanoi keskustelleensa viranomaisten kanssa siitä, etteivät ulkomailla olevat uiguurit ole saaneet kadonneisiin perheisiinsä yhteyttä Xinjiangissa.

Bachelet kertoi Xinjiangin viranomaisten vakuuttaneen hänelle, että Kiina on purkanut koulutuskeskuksiksi kutsumansa uiguuri- ja muiden muslimivähemmistöjen pidätyskeskukset.

Vierailun salliminen nosti huolia

Ihmisoikeusvaltuutettua on kritisoitu siitä, ettei hän ole ottanut tarpeeksi tiukkaa linjaa uiguurien ihmisoikeustilanteeseen Kiinan-matkansa aikana.

Vierailu herätti jo etukäteen huolia siitä, että tiukan autoritäärinen Kiina käyttää matkaa valkopesuun. Riskinä pidettiin, että Bacheletia ei päästettäisi näkemään uiguurialueiden todellista tilannetta.

Bachelet tapasi vierailullaan Kiinan hallinnon edustajia ja ihmisoikeusaktivisteja. Vierailuun kuului muun muassa virtuaalinen tapaaminen Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Kyseessä oli YK:n ihmisoikeusvaltuutetun ensimmäinen vierailu Kiinassa lähes 20 vuoteen.

Kiinaa on syytetty useista räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista uiguuri- ja muita muslimivähemmistöjä vastaan, muun muassa näiden vankileireille sulkemisesta ja kiduttamisesta.

Kansainvälisen median julkistama tietovuoto paljasti tällä viikolla uutta tietoa siitä, kuinka Kiina sortaa islaminuskoisia uiguureja Xinjiangin maakunnassa.

Lue myös:

    Uusimmat