Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter saattohoidossa

Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter on siirretty saattohoitoon.

Asiasta kertoo hänen nimeään kantava säätiö Twitterissä.

–  Muutaman lyhyen sairaalassaolojakson jälkeen entinen Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter päätti tänään viettää jäljellä olevan aikansa kotona perheensä kanssa ja saada saattohoitoa sen sijaan, että hänen lääkärinhoitoaan jatkettaisiin, säätiö kertoo.

Demokraattipuoluetta edustanut Carter toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuodet 1977–1981.

Carter oli toiminut aiemmin Georgian kuvernöörinä, mutta ei ollut valtakunnallisesti tunnettu nimi ennen kuin voitti demokraattien esivaalit ja päihitti hieman yllättäen istuvan presidentin Gerald Fordin vuoden 1976 vaaleissa. Tuolloin yhdysvaltalaisten luottamus poliitikkoihin oli pohjamudissa Vietnamin sodan ja Watergate-skandaalin jälkeen. Ennen poliittista uraansa maapähkinänviljelijänä toiminut, syvästi uskonnollinen syvän etelän mies näyttäytyi puhtoisena vaihtoehtona.

Carterin presidenttikautta ei ole pidetty erityisen onnistuneena. Korkea inflaatio, kitulias kasvu ja kallistunut energia vaivasivat Yhdysvaltain taloutta. Iranin panttivankiskandaali puolestaan sai Carterin näyttämään heikolta monien kansalaisten silmissä. Yhtenä Carterin onnistumisista on pidetty Camp Davidin rauhansopimuksen kätilöimistä Israelin ja Egyptin välillä.

Carter hävisi vuoden 1980 presidentinvaaleissa republikaanien Ronald Reaganille, jonka optimismi ja esiintymistaito jättivät tyyliltään hillitymmän Carterin varjoonsa tv-väittelyissä.

Carter teki kuitenkin presidenttikautensa jälkeen merkittävän uran hyväntekeväisyyden saralla ja sai vuonna 2002 Nobelin rauhanpalkinnon humanitaarisesta työstään. Hän on kaikkien aikojen pitkäikäisin Yhdysvaltain presidentti.

Lue myös:

    Uusimmat