Yhdysvalloissa tuli julki pitkään salattuja asiakirjoja: CIA yritti vakoilla Neuvostoliittoa eläinten avulla – kuuntelulaitteita kissoihin ja kameroita kyyhkysiin

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on paljastanut käyttäneensä eläimiä ja lintuja Neuvostoliiton vakoilemiseen kylmän sodan aikana. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

CIA julkaisi torstaina asiakirjoja, joiden mukaan tiedustelupalvelu koulutti eläimiä ja lintuja avukseen kylmässä sodassa. CIA pyrki hyödyntämään salaisissa tehtävissään niin kissoja, koiria kuin delfiinejäkin ja linnuista muun muassa korppeja ja kyyhkysiä.

Tiedustelupalvelu asensi kissoihin kuuntelulaitteita ja kokeili koirien aivoihin asennettavia kojeita, joiden avulla eläimiä yritettiin kauko-ohjata.

Delfiinejä Yhdysvallat olisi tahtonut käyttää Neuvostoliiton kehittämän ydinsukelluslaivaston vakoilemiseen. Kyseiset operaatiot kuitenkin kariutuivat.

Eniten CIA panosti lintujen kouluttamiseen. Se muun muassa valjasti eri muuttolintuja toimittamaan tietoja Neuvostoliiton mahdollisista kemiallisista aseista. Tarkoitus oli, että lintujen ravinto paljastaisi, millaisia aineita Neuvostoliitto testasi.

CIA myös lähetti lintuja Neuvostoliittoon kuuntelu- ja kuvauslaitteiden kanssa. Se opetti lintuja kuljettamaan kuvauslaitteita ja pudottamaan niitä ikkunalaudoille Neuvostoliitossa. Kuvauslaitteilla Yhdysvaltain tavoitteena oli vakoilla salaisia kohteita.

Osa vakoilulinnuista onnistui toimittamaan tietoja Yhdysvalloille, mutta osa puolestaan ei saapunut takaisin koskaan. 

Lue myös:

    Uusimmat