Yhdysvalloissa koronavirusbileisiin osallistunut kolmekymppinen mies kuoli – asiantuntijat varoittavat virusjuhlista

Lääkärin mukaan mies luuli viruksen olevan huijausta.

Yhdysvalloissa 30-vuotias mies on kuollut osallistuttuaan covid-19-bileisiin, jotka järjesti koronaviruksen saanut ihminen, kertoo texasilaisen sairaalan johtava lääkäri Jane Appleby.

Lääkärin mukaan sairaalassa San Antoniossa kuollut mies oli kertonut hoitajalleen luulleensa, että virus oli huijausta. Appleby kuvailee uutistoimisto AFP:n mukaan, että mies oli ajatellut olevansa nuori ja voittamaton ja että tauti ei vaikuttaisi häneen.

New York Timesin mukaan koronavirusjuhlien tarkoituksena on yleisemmin ollut testata, onko virus todella olemassa. Niillä on myös yritetty saada immuniteettia taudille. Virusbileiden yleisyydestä ei ole arviota, mutta mediassa on kerrottu muutamista juhlista.

– Joillakin diagnosoidaan tauti, ja he kutsuvat kavereitaan juhliin selvittääkseen, voivatko he voittaa taudin, Appleby kommentoi yhdysvaltalaisille medioille.

Asiantuntijat ovat varoittaneet koronavirusjuhliin osallistumisesta, sillä myös nuoremmat ihmiset voivat kuolla viruksen seurauksena. Vielä ei myöskään ole varmuutta siitä, antaako viruksen saaminen immuniteettia ja kuinka pitkäksi aikaa, lehti kirjoittaa.

Nuoret potilaat eivät usein ymmärrä, kuinka sairaita ovat

Appleby kertoo, että nuoret potilaat eivät usein ymmärrä, kuinka sairaita he ovat. Hän huomauttaa, että nuorten tulisi ottaa viruksen riskit vakavasti.

– He eivät näytä kovinkaan sairailta. Mutta kun heidän happitasonsa ja laboratoriotuloksensa selvitetään, he ovat oikeasti sairaampia kuin miltä vaikuttavat.

Noin 330 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa on tilastoitu Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan lähes 3,3, miljoonaa koronavirustartuntaa ja yli 135 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Maailmanlaajuisesti Yhdysvalloissa on raportoitu eniten niin tartuntoja kuin niihin liittyviä kuolemia.

Paikallista aikaa sunnuntai-iltaan mennessä maassa oli 24 tunnissa todettu lähes 60 000 uutta virustartuntaa. Lauantaina Yhdysvalloissa meni rikki vuorokausiennätys, kun uusia tartuntoja vahvistettiin yli 66 500.

Toiseksi eniten tartuntoja ja viruskuolemia on todettu Brasiliassa.

Lue myös:

    Uusimmat