Yhdysvallat kieltää Tiktokin ja Wechatin sunnuntaista lukien

Yhdysvallat kieltää Tiktok- ja Wechat-sovellusten lataamisen maassa sunnuntaista lähtien, kertovat viranomaiset.

Viesti- ja maksusovellus Wechatin toiminta myös käytännössä päättyy. Tiktokia voi käyttää 12. marraskuuta asti.

Yhdysvallat on pitänyt sovelluksia turvallisuusuhkana ja väittänyt Kiinan käyttävän niitä muun muassa teollisuusvakoiluun. Presidentti Donald Trump allekirjoitti elokuussa asetuksen, jonka mukaan Tiktokin omistavan ByteDancen tulee myydä Yhdysvaltain-toimintonsa amerikkalaiselle yritykselle. Muuten amerikkalaisilta kielletään liiketoimet yrityksen kanssa.

Videoiden jakamiseen käytetty Tiktok on valtavan suosittu sovellus erityisesti teini-ikäisten parissa. Sitä on ladattu yksin Yhdysvalloissa jo 175 miljoonaa kertaa.
Taannoin ohjelmistoyhtiö Oracle teki sovelluksesta ostotarjouksen. Sitä ennen ohjelmistojätti Microsoft oli ilmoittanut, että ByteDance oli torjunut sen ostotarjouksen.

Tiktok vienyt asian oikeuteen

Tiktok on haastanut Trumpin toimeenpanomääräyksen oikeudessa. Se on kiistänyt Yhdysvaltain syytökset vakoilusta ja vakuuttanut, ettei se ole koskaan luovuttanut yhdysvaltalaista käyttäjädataansa Kiinan viranomaisille.

Kiinan mukaan Trumpin linjauksissa on kyse poliittisesta ajojahdista. Kiinan ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet ennätyskireiksi viime

STT:n korjaus juttuun: Juttua on korjattu. Siinä kerrottiin aiemmin, että molempien sovellusten toiminta kielletään, mutta kyse on uusista latauksista. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Wechat ei ole video- vaan monitoimisovellus.

Lue myös:

    Uusimmat