Yhdysvallat haluaa suuren asevaraston Suomen lähistölle
Yhdysvallat harkitsee suuren asevaraston sijoittamista Pohjois-Eurooppaan lähelle Suomea, sanoo Yhdysvaltojen maavoimien varusteosaston apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Christopher Mohan.
Asiasta uutisoivat Defense News ja Breaking Defense. Suomessa asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Mohanin mukaan uusi asevarasto liittyy suoraan Suomen ja Ruotsin tuoreisiin Nato-jäsenyyksiin, joiden myötä puolustusliiton asema Pohjois-Euroopassa on vahvistunut suuresti.
Suuri asevarasto Pohjois-Euroopan verrattain kylmillä alueilla väitetysti auttaisi Yhdysvaltojen armeijaa myös selvittämään, miten varusteet pärjäävät pakkasessa ja miten varustehuollon toimintaa talviolosuhteissa voitaisiin parantaa, Mohan kertoo.
USA haluaa integroida Suomen Natoon
Varmaa uuden asevaraston perustaminen ei ole, eikä Yhdysvallat ole kertonut, mihin valtioon se haluaisi varaston ensisijaisesti perustaa.
Norja on kuitenkin yksi vaihtoehto, totesi kenraalimajuri Ronald Ragin Breaking Befensen mukaan. Ragin kuitenkin muistutti, että uuden asevaraston perustaminen vaatii aikaa vievää diplomatiaa.
Varastoja on tällä hetkellä Euroopassa kuusi. Euroopan varastoista kaksi on Saksassa. Hollannissa, Puolassa, Belgiassa ja Italiassa sijaitsee kussakin yksi varasto.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien lisäksi Ukrainan sota on lisännyt uusien asevarastojen tarvetta Euroopassa.
Yhdysvaltain vuoden 2025 talousarviossa asevarastojen päivittämiseen on merkitty 536 miljoonaa dollaria.
Nato vauhdittaa teknologian kehittämistä Suomessa.
Suomi avannut varastojaan
Perinteisesti Yhdysvaltojen eri puolille maailmaa sijoittamien asevarastojen tarkoitus on ollut tarjota maan armeijan joukoille nopea pääsy aseisiin ja muihin sotilastarvikkeisiin paikallisen konfliktin syttyessä.
Näissä yhdenlaisissa valmiusvarastoissa säilytetään erilaisia asejärjestelmiä, ammuksia, polttoainetta ja ylipäätään kaikkea, mitä sotilaat tarvitsevat pysyäkseen taistelukykyisinä siihen asti, että perinteinen huolto alkaa rullata.
Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyö on lisääntynyt merkittävästi Suomen liityttyä Natoon vuosi sitten. Puolustusvoimat on esimerkiksi avannut Yhdysvalloille pääsyn joillekin varastoalueilleen.
Puolustusvoimien tuore komentaja, kenraali Janne Jaakkola sanoi tänään nostavansa komentajakautensa merkittävimmäksi painopisteeksi Suomen kansallisen puolustusjärjestelmän optimoinnin osaksi yhteistä Nato-puolustusta.
Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Christopher Cavoli puolestaan on kertonut pyrkimään "integroimaan Suomen ja Ruotsin osaksia Natoa".
Millainen on Nato-Suomen puolustusvoimien taistelukyky?
Uusimmat
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
Lataa lisää