Noin kolmannes suomalaisista on säästänyt eläkeaikaa varten. Säästäminen ei ole viime vuosina lisääntynyt, vaikka lähes puolet arvioi eläkeaikaisen toimeentulonsa heikoksi. Suurin syy olla säästämättä vanhuuden ajalle on se, ettei siihen ole varaa.
Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten säästämistarpeita ja niiden toteutumismahdollisuuksia vuosina 2011 ja 2014. Yksityinen eläkesäästäminen ei ole lisääntynyt. Entistä merkittävämpi syy olla säästämättä eläkeaikaa varten on taloudellisten mahdollisuuksien puute.
Lähes puolet vuoden 2014 kyselyyn vastanneista 35–67-vuotiaista arvioi eläkkeensä riittävän huonosti tai melko huonosti kohtuulliseen toimeentuloon eläkeaikana. Suuri osa toimeentulonsa heikoksi arvioineista ei kuitenkaan säästä eläkeaikaa varten.
– Usein ne säästävät, joilla on varaa säästää, vaikka he uskovat tulevansa eläkeaikana muutenkin kohtuullisesti toimeen. Vastaavasti monet, jotka arvioivat oman eläkeaikaisen toimeentulonsa heikoksi, eivät pysty säästämään. Syynä on pienituloisuutta, työttömyyttä tai työkyvyttömyyttä, sanovat ekonomisti Kati Ahonen ja erikoistutkija Jyri Liukko Eläketurvakeskuksesta.
Eläkesäästäjät jakautuvat säästämiskohteiden ja -tarpeiden mukaan
Eläkesäästäjät näyttävät jakautuvan kahteen ryhmään sen mukaan, mihin kohteisiin ja tarpeisiin he säästävät. Noin 40 prosenttia säästäjistä arvioi tulevansa melko huonosti toimeen pelkän eläkkeensä turvin. Heillä selkeästi yleisin säästämiskohde on jokapäiväisen elämän tarpeet kuten asuminen, ruoka ja liikenne.
Suurin osa säästäjistä säästää tasaisesti eri kohteisiin, ja jokapäiväisen elämän tarpeiden ohella säästetään myös vapaa-ajan kulutukseen, lomamatkailuun ja harrasteisiin. Molemmissa ryhmissä yleistä on myös varautuminen hoiva- ja hoitopalveluihin sekä yllättäviin menoihin.
Lähde: Eläketurvakeskus
Eläkeläiset velkakierteessä
Millaisia eläkeläisten talousongelmat ovat? Syyskuussa 2015 Studio55.fi-lähetyksessä vieraana Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila.
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää