USA 2002. Ohjaus: John Woo. Käsikirjoitus: John Rice, Joe Batteer. Kuvaus: Jeffrey L. Kimball. Leikkaus: Jeff Kullo, Steven Kemper, Tom Rolf. Lavastus: Holger Gross. Musiikki: James Horner. Tuotanto: Terence Chang, Tracie Graham-Rice, Alison R. Rosenzweig, John Woo. Pääosissa: Nicolas Cage, Adam Beach, Christian Slater, Roger Willie, Peter Stormare, Noah Emmerich. Kesto: 134 min.
Kulttimainetta niittänyt hongkongilaisohjaaja John Woo teki kotikulmillaan räjähtävän visuaalisia pyssynpaukutteluleffoja, joissa asehippojen musikaalinomainen rytmitys ja fantasianomaisuus tekivät niistä vankkoja kokemuksia katsomossa. Siirryttyään Amerikkaan Woo on jatkanut toiminnan parissa (mm. Hard Targer, Broken Arrow, Face/Off, Mission Impossible: 2), mutta mitään Aasiassa tehtyjen veroisia pläjäyksiä hän ei ole saanut aikaan.
Nyt Woo on monien kollegoidensa seuraksi käynyt käsiksi toiseen maailmansotaan, joka on ollut vähän liian suuri pala purtavaksi. Woo on toimintakohtauksien mestari, kun mies taistelee miestä vastaan, mutta Windtalkersin suurimittaiset taistelut muuttuvat miehen käsissä varsin puuduttaviksi. Liiallinen pituus ja moraalinen saivartelu ovat kantoina kaskessa elokuvassa, jossa olisi voinut olla eväitä tiukempaankin näkemykseen.
Nicolas Cage esittää kersantti Endersiä, kertaalleen haavoittunutta veteraania, joka ansioidensa perusteella valitaan paimentamaan navajo-intiaani Ben Yahzeeta (Beach). Ben on heimoveljiensä tapaan kävelevä viestintäväline, joka koodaa viestit harvinaisella navajojen kielellä, jota japanilaiset eivät ymmärrä. Koodimiestä on suojeltava hinnalla millä hyvänsä ja jos näyttää että tämä voisi joutua vangiksi ja vaarantaa täten koodin, viimeinen keino olisi surmata hänet.
Tarinassa on siis hyvät asetelmat, niin toiminnan kuin syvällisempien konfliktien kannalta. Woo kuitenkin vyöryttää stooria eteenpäin varsin tasapaksusti. Navajo-miesten tärkeys näyttää varsin näennäiseltä näiden juostessa etulinjassa antamassa tykistölle tulenkorjausmerkintöjä navajoksi. Mihinkään elintärkeisiin strategisiin tietoihin ei leffassa päästä käsiksi.
Woo ei pääse taistelukohtauksissa tarpeeksi yksilöiden tasolle, vaan kuvaus keskittyy isojen joukkojen kaoottiseen sotaan. Realistinen sotakuvaus on nähty monta kertaa paljon paremmin, Woo olisi voinut astua askeleen omaan suuntaansa. Leffa on myös tarinasisältööönsä nähden liian pitkä, täytettä nähdään paljon.
Kiusatun kersantin osassa oleva Nicolas Cage ja hyväntuulista intiaania esittävä Adam Beach olisivat muuten hyvä ristiriitainen pari, jollei myös parivaljakon välillä olevaa moraalista konfliktia saivarreltaisi hengiltä. Ensin selkeän välinpitämättömästä kersantista tulee hitaasti mutta varmasti navajon kaveri ja pian mitään ei jää arvailujen varaan.
Cage näyttelee tuskaansa hyvin, mutta yliannoksina sekin alkaa tökkiä. Beach on vähän liiankin hymyilevä partiopoika ottaen huomioon taas kerran amerikkalaisten loistavan vähemmistöjen hyväksikäyttötaidon. Christian Slater tekee hyvän roolin toisena paimenena ja Peter Stormare jää myös mieleen joukkojaan johtavana upseerina.
John Woo voisi vaihteeksi palata juurillensa, heittää realismin ja ladattavat aseet romukoppaan ja panna haisemaan. Windtalkersissa kun ei näy miehen kädenjälki ainakaan hyvässä. Se on helpoksi pureskeltua sotaisaa draamaa, joka ei jaksa viihdyttää koko pituudeltaan.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: FS Film