WHO julisti ebolan kansainvälisen hätätilan päättyneeksi

Maailman terveysjärjestö WHO julisti tiistaina, että ebolan takia julistettu kansainvälinen hätätila on päättynyt.

WHO julisti kansainvälisen hätätilan ebolan takia elokuussa 2014.

Ebolaepidemia puhkesi vuoden 2013 lopussa ja siihen on kuollut yli 11 300 ihmistä. Pahiten verenvuotokuumetta aiheuttava sairaus koitteli Länsi-Afrikan maita Guineaa, Liberiaa ja Sierra Leonea. 

WHO:n mukaan Guineaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen ei tarvita enää matkustus- tai kaupankäyntirajoituksia. Maissa on kuitenkin yhä riski uuden epidemian puhkeamiseen.

Järjestö myös muistutti, että ebolarokotteen kehittämiseksi ja sairauden tunnistamisen parantamiseksi pitää yhä tehdä töitä.

Suomen ensimmäisestä ebola-tapauksesta uutisoitiin lokakuussa 2014. Katso videot aiheesta:

Suomen ensimmäinen ebola-epäily 2:00

Suomen ebolaepäilystä odotetaan lisätietoa 1:24

Lue myös:

    Uusimmat