Wallu Vapio juhli yhdessä neljävuotiaan Peppi-tyttärensä kanssa Kinderit-gaalaillassa. Mies kertoo rauhoittuneensa ja osaavansa nykyään sanoa ei.
Rock-toimittaja-juontaja Wallu Valpio on omien sanojensa mukaan rauhoittunut mies. Syksy on ollut seesteistä aikaa.
– Uskallan elämäni ensimmäisen kerran sanoa "ei" asioille, joihin liittyy kaikenlaista touhottamista ja vouhottamista, hän sanoo.
Juontaja kehuu, että kun yhden kerran sanoo "ei", osaa sanoa sen monta kertaa. Mies toteaa, että tämän seurauksena hän pystyy enemmän viettämään aikaa ystäviensä ja läheisten ihmisten seurassa. Minkälaisille asioille Wallu sitten on sanonut "ei"?
– Esimerkiksi tv-produktioille, ja jos tulee kenties tilaisuus päästä hyppimään hevosen selässä, Wallu naurahtaa.
Mies sanoo pyörittävänsä vanhassa Kampissa Helatorstai-klubia.
– Rokkijuttuja. Ei pahalta haiseva hikinen mies muuta osaa tehdä, mies hymähtää.
(MTV3)